No jos naapurikin sijoittaa asuntoihin…

Kesä alkaa olla ohi. Aika istua alas. Ja kirjoittaa vähän siitä, mitä on tullut kesällä tehtyä.

Maalaamista, remonttiroinan hävittämistä, purkutöitä ja vähän lisää maalaamista. Ja kirjoituksen jälkeen vielä katon maalaamista. Asuntoon, jossa itse tuskin koskaan tulen asumaan.

Miksi kaikki tuo vaiva? Onhan käsillä tekeminen ihan mukavaa, kun työ on lopulta tekijänsä näköinen. Eikä käsityön opettajan kelpoisen pitäisi puutöitä pelätä.

Alusta on hyvä aloittaa. Meillä kaikilla on elämässämme käänteen tekeviä hetkiä. Yleensä ne hetket ovat seurausta siitä, kun teet jotain normaalista poikkeavaa. Ihan vain siksi, kun sinulla on siihen optio. Mahdollisuus. Olisi aivan mahdollista, että olisin räplännyt puhelinta ja kuunnellut Spotifystä tuttua soittolistaa ja nauttisin olemisestani. Sitä kun pesäpallon ja pesäpallon (ja opiskelun) parissa harvoin kerkesi. Oli kuitenkin ihan yhtä lailla mahdollista etsiä jotain uutta, jolle voisin tuumata ”Mielenkiintoista.” ja antaa ”tsäänssille mahdollisuuden”. Näin tein, vaikka olin usein itselleni valehdellut, etten koskaan halua olla tekemisissä niinkään kylmän asian, kuin RAHAN kanssa. Työkseni tai muutenkaan. Aika pitkä teksti kuvailemaan, että kokeilin siis kuunnella Rahapodia. Hostaajana tutut Martin Paasi ja Miikka Luukkonen, vieraana sijoitusbloggaajat Nuuka ja P.Ohatta.

Jäin positiivisesti koukkuun. Seuraan kaikkia näitä henkilöitä edelleen. Aluksi koukku vei tutustumaan osakkeiden ja rahastojen maailmaan, mutta Nuuka-Harrilta jäi ajatus kytemään. Asuntoihinkin voi sijoittaa. Sijoittihan Harri kuitenkin asuntoihin Kouvolassa. Kotiseuturakkaana arvioin, että Kuopiossa onnistumisen mahdollisuus voisi olla noin kymmenkertainen. Kun asioita pohtii ja ottaa omakseen, ne jäävät muhimaan paremmaksi.

Yleensä pelkkä asioiden muhiminen itsekseen ei riitä. Kun asioita ottaa esille ja uskaltaa pyytää, voi huomata niiden olevan tavallisempia ja mahdollisempia. Voisi puhua suorastaan asioiden tilaamisesta. Aloin puhua kiinnostuksestani kotona ja kavereiden kesken. Kävi sama kuin autojen kanssa. Aikaisemmin joka toinen autoilija näytti ajavan KIAlla ja ihmisistä suurin osa harrasti pesäpalloa. Kun puhetapa muuttui, huomasi lähipiirissään ja ympärillään paljon ihmisiä, jotka olivat kokeilleet/perheessä oli tehty/kiinnostusta oli asuntosijoittamista kohtaan. Myös kotona. Olimme usein isän kanssa unelmoineet, että jos lottovoitto iskisi, ostaisimme kerrostaloja ja isä jäisi niihin talonmieheksi eläkepäivilleen.

You can ask the universe for everything.

Jim Carrey

Olen sitä mieltä, että jos jossain suunnassa on innostusta paljon valjastettavaksi käyttöön, siihen suuntaan kannattaa aikaansa antaa. Klassikoita, kieltenopiskelua tai muuta-yleishyödyllistä voi aina tehdä, mutta jos jaksat kuunnella viikossa kaikki OstanAsuntoja-podcastit ja silti tunnet Netflix-sarjan päättymisen kaltaista tyhjyyttä ja keskenjäämistä, kannattaa sitä yleishyödyllistä odotuttaa ja seurata innostustaan.

Aloin suurkuluttamaan asuntosijoittamiseen liittyvää sosiaalisen median sisältöä (esim. Suviph – Suvi Schwab), oppisisältöjä (OstanAsuntoja – Harri Huru), yrityksiä ja niiden sisältöjä (Sijoitusasunnot.com, Asuntosalkunrakentaja) sekä yhdistyksien materiaaleja (Suomen Vuokranantajat). Rahallisen tilanteen puolesta ei opiskelijalla ollut minkäänlaisia valmiuksia ostaa omaa sijoitusasuntoa. Eikä tilanne ainakaan helpottanut ole, kun työelämästä on puoli vuotta oltu yhdellä kädellä kiinni. Joku voisi kohahtaa, että miksi ei kasvatustieteen opuksia, arvon peruskoulunopettaja?! Syitä on pari.

  1. Haluan olla valmis, kun on aika toimia. Tämä on hyvin tärkeä toimintatapa asuntosijoittamisessa ylipäätäänkin. On ikävää, kun hyvä kauppa menee ohi, jos lainalupausta ei pankista oltu vielä neuvoteltukaan. Tai jos asunto seisoo tyhjillään, kun tapahtuu Ö, johonka ei ollut minkäänlaista valmistautumista.
  2. Toiset ihmiset ovat mahtavia, voimaannuttavia otuksia. Mentaalipallon hommissa olen saanut haastella vaikka minkälaisten ammattilaisten kanssa, hyvällä agendalla. Sama voi tapahtua, vaikka lampsisi ilman yhtään asuntoa Suomen Vuokranantajien tapaamiseen. Enemmän hävettää vanhempana, jos ratkaisevat asiat jäävät kehtaamisen takia tekemättä. Ja jos pysyisit vain siinä suutarin surullisessa, omassa lestissä. Kiitos PennasMarkku ja Helkiön Pia, mahtava lady! SVAn aluepäälliköitä molemmat, toivottavat sinut varmasti tervetulleeksi P-Karjalassa ja P-Savossa.
  3. Palkka on palkkio arvosta, minkä tuotat ihmisille. Opettajatoverit. Vaikka kuinka monta kirjaa lukisit, opettajan perustyöstä et lisäarvoa rahallisesti itsellesi saa. Toivon olevani tässä vielä joskus väärässä. On erilaisia töitä ja muita juttuja, mitä saat ja voit saada, ja niiden havittelu on aivan hyvä homma! Tämä on minulle keino ratkaista, mitenkä voisin olla puolisoni kanssa enemmän ulkomailla, kieltäytyä töistä joita en halua tehdä tai käyttää rahaa enemmän omaan toimintakuntoon kuin autoni kuntoon. Ja kaikille rahallinen ansainta ei olekaan se työn ”juttu”. Voisiko kuitenkin tässä olla sellainen tulonlähde, että työstään voisi nauttia ilman taloudellista painetta?

Ilmaista lounasta ei täälläkään ole tarjolla, samaan aikaan saat parhaimmillaan miellyttävää tekemistä, jonka vaatimustason voit itse määritellä. Jos lyhyesti pitäisi muodostaa kaari, joka asuntosijoittamisesta syntyy, muotoilisin:

Ensin opiskellaan ja uskalletaan ottaa järkevästi lainaa. Sitten aletaan hitaasti vaurastua.

Vaurastumiseen liitetään perin negatiivisia ajatuksia, sille voisin omistaa ihan kokonaan toisen kirjoituksen myöhemmin. Voiko kuitenkin olla, että juuri sinun asuntosi voisi tuoda iloa jollekulle toiselle, eikä olisikaan piiloteltava aihe, josta puhuminen voi alkaa vasta, kun mainitaan salakoodi ”vuokratuotto” tai ”positiivinen kassavirta” ja kuuntelijoita on vain muutama. On ihan oikein olettaa, että rempatun keittiön ledivalot voi olla toiselle ilon aihe raskaan työpäivän jälkeen ja hän ilolla maksaa siitä vuokraa. Asunnosta, johon hän asettuu määräaikaisen työn takia tai siksi, koska alue on liian kallis ostaa itse, toistaiseksi. Esimerkiksi Italiassa rikas täti maksaa mielellään kummipoikansa yliopisto-opiskelun, meillä Suomessa poika leimattaisiin kovin helposti lellityksi idiootiksi.

Sitten koitti päivä kotona, kun yhdessä perheen kanssa hoksasimme jotain. Tehtiin laskelmat, toiset ja pyydettiin pankilta lainatarjous. Yllätyttiin. Tämähän onnistuisi meille jo nyt. Vuokralainenkin on valmiina, kun sisareni etsi asuntoa. Ja tuttavamme myi asuntoa. Kaikki natsasi kerralla. Ei ihan ehkä näin suoraviivaisesti kuitenkaan. Asuntoja katseltiin lähemmäs 100 erilaista, eri kokoista ja eri alueelta. Kuopiosta, Siilinjärveltä, rivitaloa, kerrostaloa. Kaupat sovittiin kerran ja peruttiin, kun tuli mutkia matkaan. Mietittiin lisää ja lämmiteltiin kauppoja uudestaan, kun mutkat olivatkin loivempia kuin alkuun ajateltiin. Nyt olikin jo avaimia kädessä kolme kappaletta. Purkutavaroita auton takakontissa, äiti suunnittelemassa keittiötä, sisko miettimässä maalin väriä ja isä heiluu puukkosahan kanssa.

Projekti on yhteinen ja meillä kaikilla omat roolit. Työnjako toimii ja toisaalta joustaa. Välillä neuvotellaan kiivaasti, mutta eteenpäin mennään sovitussa tahdissa. Tätä voisi tehdä yksin, remontoida itse ja vastata lähes kaikesta itse tai koota timanttinen tiimi, tutut ammattilaiset ja ulkoistaa kaikki mahdollinen, jos laskelmat ei käänny negatiiviseksi. Viisas voi joskus päästä vähemmällä ja vähemmän viisaampi oppia jotakin tärkeää.

Tärkeintä oli aloittaa. Puhua rohkeasti, tuoda asia esille. Tilata ja odottaa maltilla, että se täytetään.

Ensimmäisen projektin taidan esitellä myöhemmin ennen ja jälkeen kuvineen. Nyt katto odottaa maalaamista. Ja OstanAsuntoja-podcastissä olen neljä jaksoa jäljessä. Eli varmasti kohta on mukavaa!

Nauti kesästä vielä, kun voit.

Mistä tietää, mikä on tarpeeksi?

Pikkaisen liian vähän, on paljon paljon enemmän kuin vähänkään liian paljon.

Jari Sarasvuo

Tämä sitaatti Jarilta oli minulle käänteentekevä. Briljantti. Nerokas.

Krooninen venyminen

Minulla on pahe. Tämän paheen nimi on venyminen. Krooninen venyminen jättämättä mitään pois. Jees-mies kaikkeen mitä pyydetään.
Kyllä Esa tekee, kun kysytään.

Havahduin ja pyrin muuttamaan tätä seikkaa itsestäni. Kehnosti ja yskähdellen, mutta hyvään pyrkien.

Mistä tietää mikä on tarpeeksi?

Annanko puolisolleni tarpeeksi rakkautta?

Teinkö tarpeeksi vaativan harjoituksen?

Teinkö tarpeeksi töitä?

Olenko tarpeeksi hyvä?

Ihmiset pyörittävät asioita yleensä numeroiden kautta. Onko 100% tarpeeksi? Jos annan päivittäin 100% prosenttia, annanko tarpeeksi?

Muistatko sen vitsin, missä työntekijä antaa joka viikko 100 prosentin panoksen? Maanantaina 10 prosenttia, tiistaina 20, keskiviikkona 35, torstaina 30 ja perjantaina 5 prosenttia. Mielestäni tämä jälkimmäinen tapaus on jopa fiksumpi, miksi?

Jos annat 100 prosenttia joka päivä työpaikallasi, on samalla pohdittava, palaudutko muusta arjestasi yhdessä nukkumisen kanssa 100 prosentilla? Jos palautuminen jää vajaaksi, ilo ja innostus vaihtuu äkkiä pakko-tekemiseksi.

Heräät, koska on pakko mennä töihin. Menet kuntosalille ja suoritat kunto-ohjelmaasi, koska sinun on pakko pysytellä siinä mukana. Olet tänään päättänyt nimittäin antaa 100 prosenttia. Et vähempää ja mielummin jopa pikkaisen enemmän.

tarpeeksi hyvä suoritus

 

Riittävä suoritus riittää

Vielä vaikeampaa tämä riittävän ja tarpeeksi tekemisen määrittely on työpaikassa, jossa aina voisi tehdä jotakin. Mielestäni tämä pätee siis kaikissa työpaikoissa. Mutta erityisesti vaikkapa opettajan työssä. Keinotekoisesti oppilaita yritetään mitata esimerkiksi numeroarvosanoin. Arviointijärjestelmässä on puutteensa, samaan aikaan se on kuitenkin toimiva, jopa toimivin tällä hetkellä.

Takaisin asiaan kuitenkin. Opettajan voisit tehdä jatkuvasti jotakin enemmän. Ottaa enemmän kontaktia lapsiin, kysyä enemmän kuulumisia tai järjestää vieläkin huikeampia hokkuspokkuspedagogisia ratkaisuja. Tai ottaa enemmän ja enemmän TVT-välineistöä ja laitteita käyttöön. Aina on jotakin, missä menee tarpeeksi tekemisen raja?

Yksi keino minulle tähän haasteeseen on Gary W. Kellerin ja Jay Papasanin kirja One Thing – The Surprisingly Simple Truth Behind Extraordinary Results. Summaten koko kirjan sisällön. Mieti yksi asia, jonka tekemällä kaikki asiat helpottuvat, kehittyvät ja kasvavat. Mikä asia tuottaa parhaan tuloksen. Oma spoilerini tähän. Minulle se yksi asia opettajan työssä on oppilaat ja yksi oppiaine/per vuosi kehitettäväksi. Mentaalipallon sisällöntuotannossa säännöllisyys. Urheilussa monipuolisuus ja ihmissuhteissa aika. One Thingiä voi skaalata koskemaan koko omaa elämää tai pientä osaa siitä — tärkeintä on sen yhden asian etsimiseen keskittyminen


Lasista on pakko kaataa jotain pois

Saku Tuominen on kirjoittanut monta hyvää kirjaa. Nostaisin hänet suureksi suomalaiseksi ajattelijaksi, jolta moni meistä voisi oppia. Yksi hänen hyvä ajatuksensa liittyy ihmisten ahneuteen. Meillä on taipumus lisätä, jättämättä mitään pois. Kaataa lisää valmiiksi täyteen lasiin. Joka kerta, kun otat jotain lisää — maksat samalla vaihtoehtoiskustannuksen luopumalla jostain. Teet jotain huonommin tai et ollenkaan. Yleensä olisi parempi valita, ettet tekisi ollenkaan jos otat jotain lisää.

riittävä suoritus

Ei kaikelle ole mittaria!

Entä ne muut asiat, mitä ei voi mitata. Ihmissuhteet, rakkaus, perhe ja ystävät. Mikä siellä on tarpeeksi? Otetaan roolileikki:

Olet omalla kuolinvuoteellasi yksin omien ajatuksiesi kanssa. Mietit elämääsi ja niitä asioita, mitkä teit tai jätit tekemättä, mitä piti tehdä ja mitkä tuli tehtyä. Kirjoja jotka jäi lukematta, ideoita jotka jäi toteuttamatta. Mikä on se todennäköisyys, että mietit ilolla sitä työtä, jotka teit työnantajallesi jos sen vaihtoehtoiskustannuksena oli kaukainen suhde omaan perheeseesi?

Mietitkö niitä jumppatunteja, jonne juoksit suoraan töistä tai niitä lenkkejä, joille lähdit tunnollisesti vaikka kotona oli tunnekuohuntaa enemmän kuin tarpeeksi teini-ikäisellä murkulla? Mietitkö sitä, kuinka tunnollisesti ja tarkasti täytit veroilmoituksesi joka vuonna, viimeistä yksityiskohtaa myöten ja kaikki kuitit säästäen!

Tee tarpeeksi vain siellä, missä se on tarpeen. Missä se täyttää elämäsi merkityksellisyyden ja arvosi. Hyvien asioiden imussa. Opettele olemaan laiska oikeassa kohtaa ja sanomaan, että tämä jää tähän. Aika on meidän ainoa oikea valuutta, kuten elokuvassa In Time. Se ei ole vain yhtä näkyvästi esillä kuin elokuvassa.


Vasurillakin saa ja kannattaa tehdä

Perfektionistit. Usein ihan hyvä riittää. Tai riittävä. Tai välttäväkin. Sydämen asioissa todella hyvä ja rutiiniasioissa ihan hyvä. Professori Juha T. Hakala on useaan otteeseen puhunut siitä, kuinka nykyihminen vetää hyvätkin asiat överiksi. Ja kirjoittanut aiheesta kirjankin, Kohtuuden kirjan. Hieman Juhaa mukaillen:

Entä jos toisinaan kokeilisit tarttua asiaan avoimin mielin ja tavoitella kouluarvosanaa 5? Esimerkiksi verkkokurssia, naapuritiedekunnan luentosarjaa tai ihan vain uutta harrastusta kohtaan?

Ideoissa on nimittäin voimaa. Jos vetää omat mielenkiintonsa kohteet överiksi, elämästä tulee helposti E.Saarisen mainitsemaa ”uomakipitystä”. Överyyden vankila.

Noh, myönnettävä on. On paikkoja, joissa kannattaa asiat tehdä paremmin kuin ihan hyvin. Päätä, minne sinulla on ”krediittejä” annettavaksi. Englanniksi tämä kääntyy sitten ihan toisenlaiseksi kielenkäytöksi.

Minulle näitä paikkoja on arvojeni mukaan perhe, itsensä kehittäminen, muiden palveleminen ja omien mielenkiintoiden kohteiden toteuttaminen.

Siellä voi antaa enemmän, muualla riittää ihan hyvä.
Riittipä se muille tai ei.

Ruokavalio työkaluna

Seiskaluokasta lähtien, minulla on ollut elämässäni kolme varmaa asiaa:

  1. Joka vuosi saan veronpalautuksia, koska nostan veroprosenttini aina ”varman päälle”.
  2. Innostun lähes kuolemanvakavasti jostain uudesta asiasta, johon käytän rahani ja aikani.
  3. Terveystarkastuksessa/lääkärillä tulee pyyntö tehdä verenpaineen seurantaa viikon ajan ja tulla käymään uudestaan.

Heti 7. luokalta lähtien kyseinen kolmoskohdan tapahtuma on saanut minut voimaan pahoin. Korkea verenpaine. Sairaus. Lääkkeet. Perinnöllisyys. Suvustani löytyy monta bingoa. Ajattelin, että painonhallinnastahan se johtuu. Olin siinä retuperällä pitkään, lukion toiseen tai kolmanteen vuoteen asti, eikä se edelleenkään ole ikinä ollut ongelma sinne kuivempaan suuntaan. Silti mittaukset on pysyneet tukevasti vuosirutiineissa. Armeijasssa, YTHS:n terveystarkastuksessa ja niin edelleen. Yliopistossa aloin etsiä jenkkityyliin ”true facts about nutrition” vastauksia siihen, onko pillerikierre vielä katkaistavissa.

Ehkä löysinkin jotain. Tai vahvasti uskon itse siihen.

Ravinto on myös tärkeässä osassa yhdessä kolmen-neljän muun, urheilun ja suorituskyvyn, osa-alueista. Riippuen mallin tekijästä tai ajattelutavasta. Työnnät proteiinia X määrä per painokilo, voitelet hyvillä rasvoilla ja kauramoottorille hiilihydraattia sekä pillerivitamiinit päälle, niin johan jalka kulkee, kädet nostaa ja melatoniinilla pitää kone sammuttaa illalla nukkumaan mennessä. Aika peruskaavaa tälle alueelle. Proteiiniöverit ja hiilarivajarit niin rauta nousee. Maitorahakaa, tonnikalaa sekä cookies ’n cream protskupatukka.

Siinä ovat minun kaksi kivijalkaa, minkä takia aloin kyseenalaistamaan ja kiinnostumaan siitä, mikä on ”true fact” näillä osa-alueilla. Ikäväkseni voin jo nyt sanoa, että tuskin tätä lukiessa ketään tulen käännyttämään. Ja jos et halua kääntyä niin ensi viikolla sunnuntaina taas jotain muuta tekstiä. Mutta jos pieni, kyselevä mielenkiinto tai pidempikin pohdinta on alla, nämä kannattaa lukea, tutkia ja katsoa.

Tulen avaamaan seuraavaksi sitä, mihin itse uskon, miksi uskon ja miten olen siihen päätynyt. Näitä ohjenuoria/työkaluja/vinkkejä on yhdeksän. Kolme kolmen rypästä eri elämäni osa-alueille.

Pieni varoituksen sana tähän alkuun. Nämä asiat eivät ole sellaisia, jotka mainittaisiin esimerkiksi opetussuunnitelmassa tai ne olisivat täysin kiistattomia. En voisi luokassa näitä ”opettaa” oppilaille, heitä saattaa asia kiinnostaa ja vastaan siihen rehellisesti miten itse teen.



Ruokavalion työkalut terveyden kannalta

1. Vältän eläinrasvoja arkiruokailussani aina, kun se vain on järkevää ja mahdollista.

Pidän paljon dokumenteista. Ne ovat hyvää viihdettä sen jälkeen, kun kirjoja ei jaksa lukea eikä keskittyminen riitä kuuntelemaankaan. Otin yliopiston kakkosvuoden kesällä katsantoon Netflixistä dokkarin ”What The Health” sekä kertasin klassikon ”Supersize Me”, joka on näistä se vähemmän tieteellinen, mutta mielenkiintoinen koeasetelma kuitenkin! Muita hyviä, myöhemmin katsomiani dokkareita on ”Forks Over Knives”, ”That Sugar Film”, ”Fed Up” ja ”The Game Changer”. Muita lähteitä taas Michael Gregerin kirjat ja Liikkujan kasvisruokavalio -kirja.

Muista. Mistä tietää, että juuri minä olen oikeassa. Tai dokumentit.

Yksi keskeinen teema näissä lähteissä on, että kun A) syöt kovia eläinrasvoja niin B) veri rasvoittuu ja verisuonet menee tukkoon. Maito, liha, leikkeleet, kanamunat, kana ja kala. No exceptions. Dokkareissa esimerkit on yleensä aika ylimalkaisia ja teatraalisia, niin otin itselleni pienen haasteen, joka alkoi 2017 kesällä. Lihan syöntiä ei ole pakko lopettaa, vähennän sitä järkevästi. Käytännössä tein saman kuin alkoholin käyttöni kanssa. Jos on hauskaa ja huvittaa, niin miksi ei. Arjessa mennään kuitenkin järkevästi.

Mittasin verenpainetta viimeksi 2019 maaliskuussa. Arvot hyvät, ei mitään hälyyttävää. Ei seurantatarvetta. Oli syy mikä tahansa — lopputulos on helpotus.

2. Liha on karsinogeenisempää kuin kasvisruokailu

No tämä onkin sitten faktana jo yleisemmin tunnettu. Muistanet varmaan käsitteet prosessoitu, GMO, natriumglutamaatti ja e-koodi. Samalla alueella liikutaan.

Debattia on käyty asiassa jatkuvasti myös niin sanotun vaalean lihan ja punaisen lihan välillä. Vaaleata lihaa, jota on kalojen ja lintujen liha pääsääntöisesti on yleisesti pidetty vähemmän haitallisena ihmiselle kuin punaista lihaa. Siksi osa urheilijoista välttää punaista lihaa. Muistaakseni jonkun dokkarin asiantuntijahaastateltavista vertasi tätä valintaa sillä, haluatko ampua vai hirttää itsesi. Ehkä tärkeintä tässäkin on tietää, miksi hän ajattelee näin äärimmäisesti.

World Healt Organisation eli WHO ylläpitää listoja karsinogeenisten eli karkeasti syöpää aiheuttavian elintarvikkeiden pitoisuuksista ja antaa suosituksia niiden käyttämiseen. Hiljattain siellä muutti paikkaansa makkara, pekoni ja leikkeleet. Taas pitäen järjen mukana (kolmannen pihvin jälkeen sinulla on syöpä -ajatuskulun unohtaen siis) merkittävin tulos suomen uutisoinnissa lienee punaisen lihan vaikutus suolistosyövän riskiin.

Nämä on hyvä tiedostaa, ehkä jopa seuratakin. Ja lyödä sinne plus/miinus-kaavion paremmalle puolelle.

3. Jätän tilaa ihmeparannuksille

En ole kovin uskovainen ihminen. Oikein mihinkään suuntaan. Kuitenkin periaatteellisesti haluan jättää ”ladun alut hiihdettäväksi” jos tiukka paikka yllättää vielä tässä elämässä. On hyvä pohtia asioita etukäteen, ettei niitä tarvitsisi pohtia pakon edessä kiireessä.

Muutamissa lähteissä kasvisruokavaliota on tarjottu hoitokeinoiksi moniin rajuihin sairauksiin. Kelly Turner tutki kirjaansa ”Radical Remission” (Suomennettu ”Syövästä voi selviytyä”) useita satoja pahoista syövistä ”ihmeparantuneita” potilaita. Ruokavaliomuutokset on yksi yhdeksästä tavasta, jotka hän löyti tutkimustulokseksi. Muita tapoja oli esimerkiksi vahva halu elää ja oman henkisyyden syventäminen.

Työkalut fyysisen suorituskyvyn kannalta

1. Parempaa polttoainetta

Dokumentissa ”The Game Changer” on kaksi esimerkkiä, jotka kolisi kovasti omassa pääkopassani. Toinen on yksinkertainen, dokumentin hostin oma testi köysillä. Se punttisalilla tehtävä perinteinen ”voimaköyden vatkaus”. Hän jaksoi aikaisemmin tehdä sitä noin 8 minuuttia, ennen väsähtämistään. Noh. Sitten, kun alkoi muutos kasvisruokavalioon. Hän jaksoi tunnin. Aika hypetettyä ja vaikuttavaa samaan aikaan. Mennään siihen tieteellisempään.

Toisessa testissä oli mukana kolme amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa. Yksi heistä oli kasvissyöjä ja muut sekaruokavalion käyttäjiä. Näille kolmelle miehelle tarjottiin kaksi ateriaa kahtena eri päivänä. Molemmissa ruokina oli burritoja, täytteet vaihtelivat näiden sekaruokavalio käyttäjien kanssa. Toisella aterialla heille tarjottiin kasvisruokavalion mukaista paputäytteistä burritoa ja myöhemmin heiltä otettiin verinäyte. Toisella kertaa he saivat kanaa ja nautaa ja taas otettiin verikoe myöhemmin.

Verellä on hauska ilmiö asettua järjestykseen sen eri aineiden mukaan, kun sitä pyöritetään kovalla vauhdilla sentrifugissa. Testin näet tuosta aikaisemmasta linkistä, lopputulos on mielenkiintoinen.

Eläinrasva näkyy pinnalle jäävässä veriplasmassa sumeana ruokailun jälkeen, kun kasvisrukaa syöneiden veriplasma on läpinäkyvää.

2. Tulokset, etenkin kestävyyslajeissa

Monille urheilijoille kasvisruokavalio on pelottava peikko. Asemasi on täysin riippuvainen tuloskyvystäsi. Minulla, melkein 30 juoksua kaudessa lyöneellä lyöjäjokerilla, ei ollut paljon riskeerattavaa ansainnan kannalta. Vaakakupissa on samaan aikaan kuitenkin terveys.

Olen siirtynyt enemmän kestävyyslajeihin tai lajeihin, jotka eivät tarvitse maksimaalista voimantuottoa usein. Vallitseva ajatusmaailma on, että vahva on yhtä kuin lihansyöjä.

Uskon, että tulevaisuudessa meillä on enemmän urheilijoita, jotka eivät syö lihaa. Saa nähdä. Jos itse olisin painonnostaja, olisi kova paikka tehdä valinta syödä pelkkää kasvisruokaa. Näillä tiedoilla en lähtisi sitä suosittelemaan vaikkapa Anni Vuohijoella (saaterin kova urheilija ja fiksu ihminen), mutta… Ehkä tämä asia tieteellä tutkitaan.

3. Lepääminen on lepäämistä, kun ruoka sulaa helpommin

Konkreettisia omia havaintojani on ähkyn tunteen liki täysi häviäminen. Mikään toimeni ei kasvissyönnin jälkeen vaadi ”ruuansulattelua”. Ennen lihapullia syödessä saattoi mennä kaksikin tuntia, että treenistä tulisi yhtään mitään. Tämä on hektisessä arjessa iso etu, kun tehokasta työaikaa jää enemmän.

Työkalut elävään elämään

1. Entä jos juhlissa juhlittaisiin ja matkustaessa nautittaisiin?

Ääriajattelu on välilla kahlitsevaa. Kiitoksen sana kuitenkin 100% vegaaneille ja muille, jotka taistelevat aattensa puolesta. Jos kaikki olisivat niin höveleitä kuin minä, meillä ei olisi esimerkiksi Kolme Kaverin Vegaanista suklaajäätelöpuikkoa tai nyhtökauraa.

Jos mummi tekee ruokaa, minä syön ja pidän turpani kiinni. Jos italiassa pitää maistaa parmakinkkua ja juustoa, minä syön. Enkä syönyt Prahassakaan porkkanoita pussista, kun koko maan ruokakulttuuri pyörii lihan ympärillä. Jos minulle tarjotaan vieraana ruokaa, minä syön senkin, vaikkei se olisi vegaanista. Onneksi nykyään usein kysytään.

Miksi? Pääsen paljon helpommalla — olen mielummin onnellinen, kuin oikeassa. Voin tehdä sen valinnan, kun en ole lihalle allerginen.

2. Kokeilet paljon uusia ruokia

Malai kofta, intialaisia tiristettyjä kasvispalloja. Fafaksen falafelit. Rebel Whopperi. Kaikki helkkarin hyviä ruokia, joita en olisi maistanut, jos en olisi kokeilunhaluinen ja miettisi rutiinejani.

Tästä muistuu hyvä nyrkkisääntö veganismista.

Jos et voi laittaa sitä blenderiin, sitä ei kannata syödä.

3. Lukematta shaibaa?

Olin nuorempana aika tiukka käymään väittelyjä vajavaisella tiedoilla. Olen huono tilanteissa, jossa joudun myöntämään etten tiedä. Aikaisemmin siihen oli helppo keino selviytyä väittelyissä. Kiistät kaiken ja tuputat vaan omaa asiaasi kovemmin takaisin.

Nyt osaan jo ajatella pikkiriikkisen pehmeämmin. Voiko jotain oikeasti tietää, jos et viitsi kokeilla. Edes viikon? Tai kerran viikossa? Seuraavan kerran mäkkärissä maistat sitä vegehampparia. Kokeiletkin sitä perjantain päivän subia, vaikka se onkin kasvispihvillä.

Kaikesta ei tarvitse luopua.

Kukkakaaliwingsit on hyviä — mulla on kuitenkin paljon hauskempaa toisten kavereiden kanssa oikeiden wingsien kanssa kerran kuukaudessa tai kahdessa. Ja toisten kanssa voi olla niiden kukkakaaliwingsien kanssa.

Kokeile.

Mistä tietää, mitä oikeasti haluaa?

Olemme tapojemme orjia. Heräät aamulla, harjaat hampaat (koska niin on opetettu), syöt aamupalan (onhan se päivän tärkein ateria!) tai et mitään (”minulla ei ole aamulla nälkä”), menet töihin/kouluun (koska on pakko) ja sillä lunastat loppuillan urheilu/musiikki/taide-harrastuksille (jota olet tehnyt X vuotta kyseenalaistamatta) ja viihteelle (mä tarviin mun jakson [oikeasti neljä] mun lempparisarjaan, olen ansainnut sen) ja sitten mennäänkin nukkumaan. Ennen sitä toki pestään hampaat uudestaan.

Ja oravanpyörää uudestaan.

Kuinka monesti näitä asioita tehdessä ihminen pohtii, että miksi minä teen näin? Ovatko valinnat pohjimmiltaan ihmiselle mielekkäitä vai tapoja? Onko toimintani linjassa tavoitteideni kanssa? Ei kovin usein. Usein vielä asioita sotkee oma ”mukavuusalue”. Onko esimerkiksi ihmisen, joka haluaa filosofiksi hyödyllisempää kuunnella lenkillä kuulokkeista musiikkia kuin vaikkapa Jordan Petersonin tai Esa Saarisen luentoa? Ei ole, mutta kun se on niiiiiiiin mukavaa kuunnella musiikkia.

Tästä saa aasinsillan myös vapaaseen tahtoon. Vapaasta tahdostako sitä postaillaan kilpaa kuvia Instagramiin paremmista dinnereistä kaveriporukalla, onnistumisen täyteisiä kuvia työpaikalta, unelmalomalta fiilureita, kuvia maailman parhaasta lemmikistä uudessa pinkissä karvatakissa ja muokattuja otoksia autumnvibeshyggebestsundaycoffee-meiningistä.

Mennään pohdintojeni alkulähteille. Liki päivittäin opettajan työssä saat kamppailla oppilaiden kanssa siitä, kun joku ei halua tehdä jotakin tai olisi kiva katsoa kotona vain YouTube-videoita. Kantaa ottamatta oman ”Katso myöhemmin”-listani satoja videoita kattavaan kokoelmaan kysymys on hyvin relevantti. Onhan se mukavaa, samalla unohtuu ne ”pelin säännöt”:

Riippumattomuus tulee ansaita ja jokailtainen samppanja maistuu arkiselta päivittäin nautittuna

Jotta voisit absoluuttisen vapaasti valita mitä teet, sinun tulee olla riippumaton. Riippumaton ajankäytöstäsi, rahasta, ystävistä, sosiaalisesta mediasta, tavarasta ja mielipiteistä. Ehkei täydellinen riippumattomuus ole tarpeen — tietyt asiat tarvitsevat riippuvuussuhteen. Hyvä ystävyys ei synny soittamalla, kun minulla on aikaa tai pätevyyden tunnetta huutelemalla pöytälaatikkokirjoituksilla ajankohtaisista aiheista. Joihinkin asioihin tarvitsee kumppaneita, yleisön tai valtaa. Pitää mennä stagelle, olla oikeissa neuvottelupöydissä.

Eli. Pitäisi tietää oma konteksti, omat riippuvuussuhteensa, mikä tuntuu mukavalta ja omat tavat jotta voisi aloittaa syvällisen pohdinnan siitä, mitä oikeasti haluaa tehdä?

No alt text provided for this image

Lauri Järvilehdon Upeaa työtä-kirjassa nousee tällaisissa kysymyksissä esiin kutsumus. Hän kirjoittaa:

Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.

Lauri Järvilehto

Intohimo-sanana on mielenkiintoinen. Siinä on minun mielestäni vivahde jostain ”nopeasta” tai ”rajusta” purskahduksesta. Kuitenkin sen kantasana latinasta on pati — to suffer — kärsiä. Ja kärsimys tuo negatiivisessa mielessä sekä positiivisessa mielessä mieleeni jotain pitkäkestoista. Hyvässä tai pahassa.

Minulla on edelleen kirjoitushetkellä kesken kirja Steve Jobsista. Hänen intohimonsa, käyttäjäystävällinen, sulavalinjainen ja täydellisyyteen hiottu joka kodin tietokone, kohtasi hyvin maailman tarpeet. Kuitenkin hänenkään tarinansa ei edennyt voitosta voittoon. Matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Kuten Järvilehto myöhemmin jatkaa, sulutus on omani:

Kaikki (työurallasi) tähän asti tapahtunut on kasvattanut sinua löytämään kutsumustyösi.

Lauri Järvilehto, (sulutus on omani)

Kaikki tähän asti tekemäsi on viemässä sinua johonkin, vaikka et sitä vielä tietäisi. Kutsumus, intohimo, ”se” mitä oikeasti haluat on siellä jossain, olemassa, muuttuvana. Ajasta riippumattomana. Aina et vain tiedä sitä vielä, mitä oikeasti haluat.

Häpeätutkija Brené Brown antaa puheissaan yleensä neuvon oman elämänsä tulkintojen tekemiseen. Hän oli perheensä kanssa lomareissulla ja päätynyt yhdessä aamusella tekemään uintitreeniä miehensä kanssa. Hän oli yrittänyt puhua miehelleen uiskentelun lomassa, mutta mies ei ollut reagoinut millään tavalla. Ajatusryöppy valtasi Brenén mielen..

  • Oliko tämä tässä? Onko suhteemme ohi, koska aamulla sitä ja tätä ja nyt tämä ja…
  • Eikö mies arvosta aikaamme yhdessä? Olenko hänelle taakka?

He pääsivät rannalle ja Brené yritti taas jututtaa miestään. Hänelle selvisi, ettei hänen miehensä ollut kuullut häntä ollenkaan — hän oli keskittynyt pelkästään uimiseen.

Siitä hän oppi, että ihmiset kirjoittavat tarinoita elämästään. Menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Ja voit itse päättää minkälaisen tarinan tästä tapahtumasta kirjoitat. Tuskaisen tien kohti kutsumustasi vai kevyen polun kohti ihmismitan ylittävää päämäärää?

No alt text provided for this image

Nyt on tullut aika kehnosti konkreettisia neuvoja siihen, mistä tietää mitä oikeasti haluaa. Tässä on tullut lueteltua asioita, mitkä vaikuttavat siihen, mitä oikeasti haluaa. Jos kuitenkin onnistut löytäämän sen mitä (sillä hetkellä) intohimoisesti, kutsumuksen omaisesti haluat tehdä, voit tehostaa miettimällä.

Se mitä tosiasiallisesti haluat, on alisteista sille, mitä tosiasiallisesti teet

Palataan siihen nuoreen filosofiin, joka haluaa kuunnella lenkillä musiikkia. Se on hänen itsensä neuvoteltavissa, vaihtuuko musiikki filosofian keskusteluihin. Ihmiselo on kuitenkin tässä asiassa kovin yksinkertaista.

  • Katsomalla 8 tuntia sarjoja, sinusta tulee hyvä katsomaan sarjoja. Elokuvakäsikirjoittajalle tai sarjojen tekijälle tästä on hyötyä. Ammattiurheilijalle tai kirurgille ei niinkään näin suuressa mittakaavassa.
  • Pelaamalla 8 tuntia Fortnitea, sinusta tulee hyvä pelaamaan Fortniteä. Sisustussuunnittelijalle tai Agilityharrastajalle tästä ei niinkään ole hyötyä.
  • Valittamalla jokatoisessa lauseessa elämästäsi, tulet hyväksi valittamaan elämästäsi ja näkemään sen huonot puolet. Keskittymällä suurimman osan ajastasi kiitollisuuteen ja hyviin asioihin, tulet todennäköisesti löytämään niitä elämästäsi ja ympäriltäsi runsain mitoin.

Entä jos et tiedä mitä haluat tehdä? Siihen on Järvilehdolla vielä yksi vinkki.

Jos et tiedä mitä haluat, kokeile kaikenlaista uutta.

Lauri Järvilehto

Sitä teen itsekin harrastuksien, työmahdollisuuksien ja lukemisen kanssa. Ei se golfammattilaisuus ja työ golfopettajan mitenkään kutsumukselta tunnu, mutta se on tarpeeksi mielenkiintoista, että haluan antaa sille mahdollisuuden.

Oletko antanut uusille asioille mahdollisuutta?

Prinsiippejä ilman hassua pikkutakkia

Heh. Otsikkona siis viittaus Juhani ”Tami” Tammiseen, joka heittelee ”prinsiippejään” vähän joka välissä. Tällaista heittelyä ei tällä kertaa ole tiedossa. Jopa ihan tiukkaa asiaakin, joka toivottavasti saa sinut miettimään, mikä on se oma kivijalkasi valintojen takana.

Tällä hetkellä kaikki elämänkertaviihde kirjoista dokkareihin on pyörinyt niin sanottujen ”isojen miesten” liigaan. Maailman mullistamisen neljä ratsumiestä. Bill Gates, Elon Musk, Steve Jobs ja Ray Dalio. Nämä nimikkeet eivät ole julkisia, joku voisi laittaa kolme ensimmäistä samaan nippuun ja neljännen jonnekin muualle. Minä lyön kuitenkin nämä herrasmiehet mieluiten yhteen. Sen verran maailma on seurannut ja seuraa heidän toimiaan.

Ray Dalio on hedgerahasto Bridgewater Associatesin johtaja ja perustaja. Hedgerahasto pyrkii tuottamaan voittoa aina, markkinatilanteesta riippumatta. Miten tällainen onnistuu? Muodostamalla voittava sijoitusstrategia hajauttamalla rahoja eri omaisuuslajeihin. Ray on ihan onnistunut mies tässä — hän kuuluu sadan rikkaimman ihmisen joukkoon Forbesin listauksissa ja Bridgewaterkin on jo aikamiehen iässä, 45 vuotta, samalla käsitellen 160 miljardin euron varoja sijoituksissaan.

Ehkä tällaiselta herrasmieheltä voisi vähän oppia ottaakin?

No alt text provided for this image

Rayn kirja Principles for Life and Work käsittelee hänen periaatteitaan, prinsiippejä, joiden avulla hän on onnistunut toimiessaan ihmisten kanssa, työssään sekä elämässään ylipäätään. Näitä prinsiippejä on lainaillut, omaan toimialaansa muokkaillut ja jakanut maailmalle moni muukin. Sarasvuon Jari, Hurun Harri ja muutama muu. Pitkään meni, että tajusin lukea kirjan itse. Liian pitkään. Jos kirja on formaattina sinulle liian pitkä, kokeile tätä TED-puhetta aiheesta Kuinka rakentaa yritys, jossa parhaat ideat voittavat?

Minulle valintojen tekeminen on ollut usein haastavaa. Olen luonteeltani kovin avulias ja kannan mielummin tehtävän maaliin vaikka omilla harteillani tuskissani, kuin odottelen, että joku tekee viimeisenä iltana saman. Kieltäytyminen useammin olisi paikallaan. Tähän tehtävään tällaiset prinsiipit sopivat hyvin.

No alt text provided for this image

Principles-kirja korosti minulle taas kerran omien rajojen ja ajattelumallin tärkeyttä. Miksi tekisit asiat niin kuin muut, mitä hienoa siinä on? Warren Buffet korostaa aina ”Rule number one, do not lose money”

”Rule number one, do not lose money”

Warren Buffet

. Minulle tuo kääntynyt muotoon ”Tärkein sääntö on, että älä koskaan hukkaa aikaa”. Tämän voi käsittää väärin. Hukattua aikaa ei ole hetket perheen kanssa hömppäsarjaa katsoen tai ”kaikki muu”, mikä ei liity vaurastumiseen ja itsensä kehittämiseen. Ajan häviäminen on joka ikiseen pyyntöön suostumista, muiden miellyttämistä ja yleisen mielipiteen ylenpalttista palvomista.

Muodostin tänne loppuun tiukan kolmikon prinsiipeistä — kolme Ray Dalion keskeistä prinsiippiä, kolme omaani sekä kolme muuta joita harjoittelen. Nämä ovat joko suurten miesten suusta kulkeutuneita tai täysin paikannettavia prinsiippejä parempaan ajatteluun ja elämään.

Kolme Rayn prinsiippiä, joita kannattaa harkita

Radical transparency.

Dalion yrityksessä ei ole joojoo-ihmisille tilaa. Hän haluaa itsenäisesti ajattelevia ihmisiä ympärilleen, jotka uskaltavat olla eri mieltä, konsensusta vastaan tarvittaessa. Läpinäkyvyys on viety hänen yrityksessään sille tasolle, että ”suljetut ovet” on poistettu. Kaikki kokoukset kuvataan, jotta ne voidaan katsoa jälkeenpäin. Ei syyllisiä etsiäkseen, vaan päästäkseen jäljille siitä, mitä pääteltiin ja ajateltiin sen hetkisillä tiedoilla.

Radical open-mindness.

Avarakatseisuus. Radikaali avarakatseisuus. Ymmärrys siitä, että ego on sinun ajattelusi tiellä ja jokaisella on sokeat kohtansa. Raylle avarakatseisuus on mielen pitämistä aina avoinna uusille asioille ja ajatuksille. Ehkäpä hieman samalla tavalla kuin Henrik Dettmanin johtoajatus — mikään asia ei ole niin yksinkertainen, etteikö sitä voisi ajatella uudelleen.

How do I know that I’m right?

Tämä on kysymys, jonka Ray kysyy itseltään usein. Miksi juuri minä olisin oikeassa? Usein luotamme sokeasti tunteisiin, egoomme tai siihen, että kaksikymmentä vuotta puuhastelua jonkun asian parissa on avain faktalandiaan. Onko läheskään niin tärkeää tietää se, mitä itse on mieltä vai se, mitä kaikkein fiksuimmat sinun väitettäsi vastustavat ihmiset ovat mieltä? Mitkä faktat ovat hänen väitteensä takana? Miksi joku toinen voisi ollakin oikeassa. Saarnaamme usein ”ettei oikeaa ja väärää ole” ja opetamme koulussa perustelun taitoa. Ja silti opetamme päivittäin, että maailma olisikin jaettu oikeisiin ja vääriin vastauksiin. Oikeat vastaukset kertoo sitten opettaja myöhemmin. Tämä on Rayn ajatuksista keskeisin, hienoin ja eniten minua pohdituttavin.

Kolme omaa prinsiippiä, joista pidän kiinni

Muut eivät voi antaa minulle tehtäviä tai tapaamisia tälle päivälle tai huomiselle, jos en itse halua.

Minusta jokaiselle ihmiselle olisi tärkeintä itse hallita omaa kalenteriaan ja jaksamistaan. Toistaiseksi en ole kuullut yhdestäkään työpaikasta, joka huolehtisi työntekijän jaksamisesta paremmin kuin artisti itse. Tai Tähän minua helpottaa prinsiippi, jota pitäisi noudattaa vieläkin paremmin. Kaikki mikä tulee yllättäen, on usein huonoa suunnittelua. Ja yllättävän pitkäänkin ”tärkeät asiat” voivat roikkua tekemättöminä. Mutta perheelle teen kaiken. Ajasta riippumatta.

Kun on asiaa, mennään asiaa ja vaihdetaan kuulumiset jälkeenpäin.

Kun soitan kaverille, hyvälle tai keskinkertaiselle, pyytääkseni jotain. Pyydän sen suoraan. Samaa toivon muiltakin soittajilta. Kaikista ärsyttävintä on saada puhelu, jonka agendan tiedät etukäteen. Sinulta tullaan pyytämään jotakin, mutta silti aloitetaan kysymällä kuulumisia. Jos vastaus pyyntöön vaikuttaa kuulumisieni kiinnostavuuteen, voimmekin aivan hyvin sivuuttaa ne kokonaan ja tehdä sitten omia juttujamme. Kokeile, opit paljon ihmisistä ympärilläsi!

Kouluttautumiseen löytyy aina rahaa.

Punttisalin jäsenmaksuista voin karsia, tekniikan ostaa käytettynä ja urheiluvälineitä metsästää huvinkin vuoksi, jotta saan rahaa säästöön. Kuitenkin koulutukset ja oppiminen ajaa kaiken edelle. Mitään aikaisemmin mainituista et saa mukaasi, oppimasi on kuitenkin aina mukana. Tässä ajassa tämä on minulle haastavaa, minulla on viisi verkkokurssia tällä hetkellä päällekkäin… Nautin täysillä ja muistan urheilla.

Kolme muiden prinsiippiä, jota harjoittelen

Pay yourself first – Robert Kioyosaki

Jos tutkit vaurastumis- ja rahakirjallisuutta, törmäät 10 ensimmäisen Google-hakusi kohdalla todennäköisesti Robert Kiyosakiin ja hänen kirjaansa Rikas isä – köyhä isä. Aivan mahtava teos siitä, kuinka raha voi tehdä rahaa sinulle ja voit välttää ihmisparistoelämän. Yksi Kiyosakin briljantti ajatus säästämisestä on, että raha siirtyy eri varallisuuslajeihin säästämällä niin, että hävität sen rahan samantien pois sieltä tililtä. Ennen kuin maksat muille (laskuja) tai ostat (muilta) tuotteita. Yksikään kaappi ei olisi niin turha, ettei sinne tavaraa löytäisi. Eikä loppukuussa tilillä makaava raha koskaan jää käyttämättä. On helpompi käyttää budjetoimansa raha menoihin kuin antaa menojen budjetoida loput rahasi.

Vältä pahan puhumista lähimmäisistä – Jari Sarasvuo

Tämä on yksi paheistani. Jos olen tehnyt kanssasi töitä, pelannut pesistä, ollut muuten vain kaveri tai ihan mitä muuta vaan. Minulla on riuduttava tarve puhua jostakusta pahaa, jos hän ärsyttää minua. Pyrin jatkuvasti tästä eroon, mutta huomaan usein heikkoina hetkinä tekeväni tätä ja paljon. Jari on myös sanonut, että olemme yhtä sairaita kuin salaisuutemme. Toivottavasti tästä voisi toipuminen alkaa paremmin. Tämä on näitä mindset-kysymyksiä. Kun kieli sanoittaa jonkun pahaksi, mieli toistaa saman ja luo lisää näitä negatiivisia ajatuksia ja lopulta aistit liittyvät tähän mukaan. Jo pelkkä kyseisen ihmisen läsnäolo saa mielen muistamaan kerratut asiat ja kieli seuraa perässä, kun ihminen ei ole läsnä. Olen pahoillani ja parantumassa, koettakaa kestää.

Virheet kannattaa tehdä nuorena, kun siihen on vielä varaa.

Tästä nyt paasaa kaikki, vanhemmista opettajiin ja valmentajista hippeihin. Mutta onhan se näin. Koskaan ei kannata taloaan laittaa pantiksi sijoituslainaan. Jos kuitenkin sen teet, se on mukavampi tehdä, kun talossa ei asu lapsia ja vanhuksia. Jos meinaat kokeilla jotain aivan hullua, esimerkiksi heilutella videolla käsiä ja neuvoa muita, vaikka he eivät pyydä apua — kokeile sitä nuorena. Parinkymmenen vuoden päästä kukaan ei muista.

Ja jos muistaan, niin sitten olet tehnyt jotain aivan maagista hyvää. Tai muninut niin, että siitä revitään iloa vielä pitkään sinunkin jälkeesi. Harvemmin näin.

Ja riskinä on, että tuo ensimmäinen tapahtuu.

Esa Kejonen

Rohkeasti erilainen puhuja

No nyt trilogia päättyy. Kaksi kertaa olen paasannut kovasti siitä, mitä puhumisen ei pitäisi olla antaen pieniä tipsejä, mitä puhuminen voisi olla. Entäpä jos haluat lyödä volat kaakkoon ja räjäyttää galaksit kerralla? Mitä voit tehdä?

Miten voit olla rohkeasti erilainen?

Korostan vielä viime kerralla esille nostamaani asiaa. Onko kyseesssä esitys vai puhe? Joskus niitä kaavoitakin tarvitaan ja teksti toimii, jos diat lähettää kohderyhmälle. Mutta. Voisitko tehdä kahdet diat? Luettavat diat ja puheen diat erikseen? Yksinkertainen asia, joskin koskaan näin ei ole koskaan minulle todistettavasti käynyt. Ehkä olen itse ensimmäinen? Rohkeasti erilainen. ”Bulletit” kuuluvat mafialle, viivat ranskalaisille hyvissä puhedioissa. Käytä puheissa lyhyitä tekstejä, mieluiten sanoja. Ja kuvia. Kuvat toimivat itsellesikin muistin virkistäjänä.

Tässä nykyajassa, jonka Corona kauniisti pysäytti, kiireisyys paistaa monesta välistä. Esimerkiksi myös siitä, että opiskelijoilla ja työläisillä ei ole usein aikaa kehittää itse puhujantaitojaan. Tai no, se ei ole prioriteetti muiden asioiden joukossa. 

Ollaksesi rohkeasti erilainen, voinet aloittaa ihan perusasioista. Harjoittelemalla. Tämä todetaan hyvin myös Juhana Torkin, suomalaisen puhekouluttajan, kirjassa Puhevalta. Varoitankin jo heti, että pelkkä puhumisesta lukeminen on vähän kuin hyvät aikomukset. Hedelmistään puu tunnetaan — tarvitset tekoja, jotka tuovat tuloksia pelkän valmistelun sijasta. Joten kokeile seuraavia:

  • Puhu kameralle, nauhoita puhetta. Jos sinun pitää opettaa jotakin ystävällesi, tee siitä video. Ihan vain tekniikan harjoittelua, jotta sinua jännittää ja ujostuttaa vähemmän, kun pääset puhumaan ihmisille
  • Suunnittele tulevaa puhetta ja tee sitä peilin edessä. Mitkä ilmeet toimii, mitä eleitä tarvitset? Jos jokin nousee (kansantalous, osingot, työllisyys) niin mihinkä suuntaan käsillä kannattaa tehdä liikettä?
  • Harjoituspuheet. For real. Oikeasti. Puolisolle, kaverille, pienelle joukolle ihmisiä. Pyydä päästä puhumaan ihan mihin vaan.

Näillä pääset pitkälle. Youtube on myös pullollaan kaikkea materiaalia hyvään puhumiseen. Itse suosittelen herrasmiestä nimeltä Julian Treasure. Suosikkivideoni häneltä on aihe How to speak so people want to listen. Hyvin yksinkertaisia työkaluja, pölyttymässä jokaisen työkalupakissa.

No alt text provided for this image

No, jos on innokas kokeilija ja haluaa haastaa itseään, mitä sitten voisi tehdä? 

Kokeile PechaKuchaa

PechaKucha on japanista lähtöisin oleva esitysformaatti, jossa jokaisella puhujalla on ajastettu diasarja esityksensä tueksi. Dioja/kuvia on 20 kappaletta ja jokaisen dian kesto on 20 sekuntia. Ajallisesti siis yhdessä PechaKuchassa menee 6 minuuttia ja 40 sekuntia. Aika tiivis paketti. Siinä ei paljon ehdi hapuilla. Samaan aikaan tässäkin toimii Parkinsonin laki. Jos palaverille varataan tunti aikaa, se kestää usein tunnin. Olipa asia enää oleellista tai ei. Jos aikaa esitykseen varataan 6 minuuttia ja 40 sekuntia, ehdit kyllä siinä ajassa kertoa kaiken oleellisen. Yksi esimerkki PechaKuchasta on tässä.

Pidin kerran päivänavauksessa PechaKuchan harjoittelematta. Suosittelen näin jälkeenpäin vähän harjoittelemaan sitä. Eka kerta jännittää aina ja puheen käynnistyttä asiaa kyllä tulee. Kuvat muistuttavat sinua siitä, mistä olet puhumassa. Takeltelulle ei ole aikaa. Tällä tekniikalla opit, että eteenpäin pitää mennä ja joskus joku olennainen asia jää sanomatta. Tärkeämpää on saada ihmiset kuuntelemaan ja innostumaan. Tietoa voi jakaa muuten ja muulloin.

Tämä voi olla elämää mullistava oivallus tulevaisuutta varten.

Muistatko itse kuinka tuskallista on kuunnella ensin kolme puhetta, joille on varattu aikaa 15 minuuttia per puhe, mutta menikin 30 minuuttia per puhe ja vielä olisi yksi 15-30 minuuttia jäljellä? Annan neuvon. Jos puheisiin on varattu 15 minuuttia, mutta sinulle jää aikaa vain 10 minuuttia — puhu silti vain 10 minuuttia ja laske kuulijat vapauteen. Jäät varmasti mieleen positiivisimpana puhujana. 

No alt text provided for this image

Juhana Torkin kirjassa Puhevalta päähenkilö pakottaa toverinsa aloittamaan jokaisen puheen suunnittelun puhtaalta pöydältä. Siis tekemään muutakin, kuin vaihtamaan siitä vanhasta diasarjasta vuosiluvun ja esittelydiasta oman iän sekä työkokemusvuodet ajan tasalle. Nyt kirjoittaessa tuli mieleen, onko ne tittelit ja muut esittelydiojen asiat niin tärkeitä, että ne on pakko saada näkyväksi. Uskoisiko yleisö ihan vain kertomallakin auktoriteettisi? Joskus ne voivat ollakin rasite. Esimerkiki Tony Blair avasi puheenvuoronsa huhun mukaan yleensä tulemalla lähemmäksi kuulijaa kertomalla tilanteesta, jossa hän ei tunnistanut Hollanin kuningatarta ennen kuin kysyi, mitä hän teki työkseen juhlaillallisella. Eli ihan tavallisen ihmisen mokan. Ja näin hän tuli lähemmäksi kuulijoita. Eikä pönöttänyt pääministerinä norsunluutornissa.

Uusi puhe, uudet diat. Sama periaate kuin CVssä. Ei samaa CVtä jokaiseen osoitteeseen. Eritysen hyvin diojen tekemisestä opettaa David JP Phillipsin puhe How to avoid Death by PowerPoint. Kirjaisinkoko, tausta ja sisällön määrä ovat oleellisia. Karsi turhasta keskittyen oleelliseen. Piilota tarpeeton kun puhut tietystä asiasta. Helpota kuuntelijaa niin paljon kontrasteilla kuin voit. Säästä heidän energiaa oleelliseen, sinuun. Puhedioissa hyvä taustan väri onkin musta. Säästä se personoitu PP-tausta niihin lukudioihin.

Ja sitten, kun käännytään ammattilaiseksi. Kokeile Stanfordin yliopiston professorin Lawrence Lessigin puhetapaa, jossa diat ovat täydellisesti synkronoitu puheen etenemiseen. Vaivannäkösi palkitaan varmasti. Verrattuna siihen, että sieltä tulee toinen puhuja harjoittelematta, ääntään avaamatta ja väärät vuosiluvut dioissa vetämään ”sitä samaa”, mitä viime vuonnakin.

Ole rohkeasti erilainen.

Suomalainen puhukoon suunsa puhtaaksi

Viime viikolla kovin ilosanoin kehuin rapakon takaisia puhujia. Myönnän. Jokin heidän puhujankulttuurissa innostaa ja kiinnostaa minua. Miksi? Mitä eroja heissä ja meissä on?

Muistele viime kertaa, kun olet ollut jossakin esittely/puhetilaisuudessa. Mitä suomalaisista puhujista jää mieleen? Minulle muistuu mieleen Powerpointit, joissa on liikaa tekstiä. Ja ne luetaan liian usein ääneen. Toinen asia on puhuminen ”alusta-loppuun”. Aihetta synnytellään hyvä tovi, eikä viiden minuutin kohdalla poistunut kuulija olisi saanut mukaansa yhtään mitään.

Oliko tämä jollain tavalla pelkästään suomalaisille ominainen puheen pitämisen tapa? Ei. Ehkä ”huonon” puheen sudenkuoppia ja osoitus siitä, mitä meidän suomalaisessa kulttuurissa kovasti arvostetaan.

Suomalaiset arvostamme sitä, että puhuja tulee kertomaan asiastaan, jonka saralla hän on pitkäjänteinen ammattilainen. Hänellä on joku erityisen svyä tietämys asiaan, josta hän tulee puhumaan.

Tätä yhdessä puhujan pukeutumisen, ulkoisen olemuksen ja maineen kanssa kutsutaan retoriikassa sanalla ethos. Kuinka yleisö puhujan ostaa? Tunteista viis, millä pätevyydellä tänne tullaan asiasta kertomaan? Tämän huomaa myös siitä, kun Mika Poutalan puhekurssilla kysyttiin vaikuttavista puhujista. Sieltä pompsahti esille nimiä, kuten Esko Valtaoja, Alexander Stubb ja Esa Saarinen. Mitä yhteistä? Tohtorismiehiä ja professoreita kukin tahollaan. (Myös Stubb, annettakoon Ramazotin kuuntelu anteeksi)

Psst. Luetaan niitä powerpointteja ääneen jenkeissäkin. Harvemmin ne kuitenkaan pääsevät miljoonaan katselukertaan youtubessa. Tai niitä edes julkaistaan TEDtalkseissa. PowerPoint on loistava keksintö, kuten Prezi ja Keynote. Samalla se ohjaa ulkoistamaan muistamisen ja tarinankerronnan tietokoneelle. Muistaminen on hyvä ulkoistaakin vaikkapa Evernotella, mutta jos tarinat kerrottaisiin kuitenkin vielä ihmisenä ihmiselle.

Minusta on hyvä erotella toisistaan joskus esitys ja puhe. Harvoin siellä yliopisto-opinnoissa kovin maagisia puheita pidettiin pakollisena annetuista aiheista. Ne olivat esityksiä, joskus sellainenkin voidaan tarvita. Kehoitan kuitenkin kaivamaan uskallusta peliin ja kokeilemaan toisin — pitämällä slaideista luettuja esityksiä, oppii pitämään slaideista luettuja esityksiä. Voisiko ne ”faktaslaidit” jakaa etukäteen tai jälkikäteen ja pitää esityksen jotenkin ihan muulla tavalla. Uudella tavalla?

Mitä ne ei-niin-perinteiset puhumisen tavat sitten voisi olla? Hätkähdyin tähän viime viikolla, kun puhuin mentaalivalmentaja Amy Skobergin kanssa sparrauspuhelua Mentaalipalloa-projektin saralta. Hän pitää valmennuksia yksilöurheilijoille, yrityksille ja urheilujoukkueille. Eikä koskaan käytä mitään tietokoneella tuotettua apuana. Koskaan. Hän havainnollistaa pelkästään tilanteissa fläppitaulua apunaan käyttäen. Hetkessä piirtäen. Kuinka mainio tapa! Ihan muistuu mieleen opettajakollegan oppilaille näyttämä, wanhan ajan lastenohjelma — Kylli-täti piirtää. Kolmosluokkalaiset katselivat Kylli-tätin piirtämistä säestettynä tarinankerronnalla täydellisen keskittyneesti.

Siitähän hyvässä puheessakin yleensä on kyse. Tarinasta. Kuten Juhana Torkki kirjoittaa kirjoissaan Puhevalta ja Tarinan valta. Yrityksien tarina-sanan viljely on hieman sanan merkitystä kepeyttänyt ja tarinaksi kelpaa helposti vähän millainen sepostus tahansa. Mutta, hyvää tarinaa kuunnellaan herkeämättä. Ja näitä tarinankertojia. Niitä löytyy ihan meiltä kotomaastakin!

Nostan Poutalan Mikan ansaitsemalleen jalustalle yhdessä muiden urheiluvaikuttajien kanssa. Arvostamme Suomessa kovasti myös urheilun saralla menestyneitä tähtiä. Valmentajat, kuten Jukka Jalonen, Erkka Westerlund ja Henrik Dettman, ovat kysyttyjä puhujia — ainakin kun mitaleita tulee. Mikassa on myös potentiaalia näiden herrojen rinnalle, hyvänä esimerkkinä tämä luento, jonka hän piti nuorille urheilijoille.

Mikko Kalliola, Aava Bang -mainostoimiston karskit kasvot, on isäni vinkki minulle puhujana kehittyäkseen. Isäkin on kova ukko istumaan koulutuksissa ja webinaareissa sekä kouluttamaan myös itse työssään Teamsin käyttöä Pohjois-Savon kunnissa. Tässä on Mikon puhe, puheen pitämisestä ja tekniikoista, joita kannattaa puhuessa käyttää. Mikko on taitava rytmittämään, korostamaan ja pyrkii pois kaikesta sellaisesta perinteisestä vakaasta, sliipatusta ja tasaisesta unilääke-diashowsta.

TViimeiseksi haluan rikkoa sitä kaavaa, että puhujan tulee olla vanha ja kokenut. Entäs nuori ja innostava? Ja samalla älykäs — Perttu Pölönen. Hänellä on harkittuja pointteja ja mielekäs ääni kuunnella. Sain kerran mahdollisuuden mennä kuuntelemaan häntä ja en pettynyt. Puhe oli alkusoittoa kirjalle Tulevaisuuden lukujärjestys, joka on nykyään saatavilla äänikirjana hänen lukemanaan. Suosittelen lämpimästi.

Viimeiseksi. Mikä on sinulle asia, joka tekee puhujasta täysin kuuntelukelvottoman? Suorastaan kävelevän idiootin. Monesti soraäänet saa esille uskon, toivon ja isänmaan vastaiset sanat tai teot. Perinteitä halventavat. Huomaan sen myös itsestäni. Pidin aikaisemmin kovasti Roman Schatzin tavasta puhua ja esiintyä. Sitten kerran, hän kirjoitti aika mauttoman kolumnin pesäpallon turhuudesta.

En pitänyt enää. Mistään häneen liittyvästä.

Pääsin kuitenkin asiasta yli. Viisi vuotta myöhemmin.

Selviäisinkö puhumalla?

Muistatko sen puheen, jossa jenkkikenraali neuvoo valmistuvia sanomalla ”Start each day by making your bed?” Minä muistan, siitä minun intohimoni syttyi. Harvoja asioita, mistä voin sosiaalista mediaa kiittää. Mennäänpä vähän kauemmaksi ensin.

Jostain syystä ihmiset ajautuu monenlaisiin paikkoihin, ammatteihin ja harrastuksiin. Synnyin Tampereella ja kävin koripallokoulua. Muutto Savoon repi riekaileiksi jo 4-vuotiaana huomatun äärimmäisen lahjakkuuden ja takuuvarman NBA-uran. Tähän väliin pieni ryystäisy tuopista ja lisää kalajuttuja siitä, mitenkä oman elämän tarina voisi olla toisenlainen.

Ei vain, pysytäänpä asiassa. Suoraa viivaa pisteestä toiseen en ainakaan minä pysty omasta elämästäni vetämään etukäteen. Tällä hetkellä kovin hatarasti ja ehkä siinä vanhempieni ikäisenä jo vähän paksummallakin tussilla. En koe, että olisin ollut kovin kiinnostunut puhumisesta alakoulussa, yläkoulussa tai edes lukiossa. Lukiostakin vielä muistan, kuinka nojasin pönttöön ja raavin päätäni koko puheen ajan. Eilispäivänä olin raapinut kirjoitelman kasaan, joten teemassa pysyttiin alusta loppuun.

Ensin taisi tulla vähän valmentamista, sitten koulunkäynnin avustusta, sijaisuuksia ja sitten päätin hakea opettajaksi. Se, että päätänkö pysyä samassa ”perusammatinkuvassa” on toinen tarinansa. Alusta asti minulle tärkeintä oli innostaa ja vaikuttaa. Niin opettajan, kaverina kuin valmentajana. Ja se onnistuu minusta parhaiten puhumalla. Opettamisessakin on kyllä oma tärkeytensä työllä, joka ei näy, kun lapset on paikalla. Sitten kun se työ, minkä ei pitänyt näkyä, näkyykin stressinä, liikana kuormituksena ja ainoastaan ruumiillisena läsnäolona, ollaan minusta ajettu aika kauan väärään suuntaan. Onneksi suunnan voi aina kääntää.

Eli, konkreettisinta vaikuttamista on minusta puhuminen. Kirja voi opettaa, iPad voi opettaa, opetusvideo voi opettaa. Mutta puhumista — juuri minuna, juuri sinulle — ne eivät tule korvaamaan. Siksi haluan oppia puhumaan, kohtaamaan ja vaikuttamaan. Tänä aikana, olisin paljon mielummin kuuntelemassa puhetta paikan päällä, kuin webinaarissa. Vaikka se onkin tehokasta, ajasta riippumatonta ja useamman saatavilla. Siitä puuttuu se ”jokin”.

Opettaja on hyvä ammatti harjoitella ”strukturoimattoman” tai kirjoittamattoman puheen pitämistä. Esimerkkinä, pidä 10 min opetustuokio aiheesta ”maatilan eläimet”. Siinä on tarinaniskijällekin tekemistä. Oman haastavuustason tuo, kun monesti opettaja pääsee puhumaan aiheesta, joka ei nyt ole hänellekkään se ihan lempiaihe. Tai edes top kympissä. Mutta kyllä, puhetta voi pitää juurikin tuolla kahdella tavalla — kirjoitettuna sanasta sanaan tai hieman leväperäisemmällä harjoittelulla. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Chris Anderson, TED-konseptin perustaja, on antanut hyviä vinkkejä näihin harjoitusmuotoihin kirjassaan Ted Talks – The Offical Ted Guide to Public Speaking.

Puheeseen ja harjoitteluun vaikuttaa useampi seikka, kuten puhujan persoona, käytettävä aika, yleisö, puheessa esiin tuotava asia/idea/pitchi ja tila, jossa puhe pidetään. Erilaiset lainalaisuudet pätevät universaalisti ja eri kielillä kohtuullisen hyvin. Tyylit ovat erilaisia, verrattuna vaikkapa suomalainen, hitaasti kliimaksiin etenevä puhetapa ja yhdysvalloista tuttu iskulauseiden hokeminen ja asioiden julkituonti-uudelleenkäsittely heti puheen alusta alkaen. Erohan on näissä piirteissä iso — mieti jos lähtisit pois parin minuutin kohdalla puhetta kuuntelemasta näiden tapojen välillä.

Yksi tärkeimmistä seikoista on aika. Tämän takia pidän TED-konseptista, jossa aika on rajattu parin kymmenen minuutin puheeksi. Tässä ajassa saat kerrottua yleensä yhden idean. Ja sen yhden idean puheen suunnittelemiseen meneekin aikaa. Brene Brown, häpeätutkija ja TED-puhuja itsekin, ohjeisti suunnittelemaan puheen ja karsimalla heti siitä puolet. Ja tekemällä saman vielä toiseen kertaan.

Ja joskus on viisaammat sanoneet, että ”jos saan puhua päivän, voin tehdä sen vaikka heti. Jos puheeni kestää vartin, suunnittelen sitä viikon.”

Kirjat, puheet ja videot puhumisesta. Nämä ovat kolme pääasiallista kanavaani, josta aloin opetella puheita juurikin sen ”petaa sänkys”-puheen jälkeen. Tällä hetkellä opiskelen Mika Poutalan verkkokurssilla puhumista lisää ja sain tehtäväksi katsoa muutaman puheen tällä viikolla. Katsoin sekä uusia, että vanhoja ja kokosin muutaman tähän katsottavaksi. Puhujat ovat kaikki erilaisia, käyttävät eri metodeja ja tapoja. Mutta jokainen hyvinkin kiinnostava!

Sir Ken Robinson — Do Schools Kill Creativity?

Tittelistä saattaa päätellä väärin, että nyt tulee muuten kuivakka kaveri heittämään pönötyskeikan. Päinvastoin. Tällä herralla on puheissaan hyvä struktuuri ja hän käyttää huumoria sopivasti pehmentämään tunnelmaa.

Andrew Solomon – How the Worst Moments in Our Lives Make Us Who We Are

Monesti kirjoittaminen ja puhuminen ei kulje käsi kädessä. Hetkessä keksityt tai hiotut lyhyet iskulauseet toimii puhuessa ja pitkät, paljon sivulauseita ja kaunosanoja sisältävät virkkeet kirjoittamisessa. Samaan aikaan Andrew Solomonilla on hieno taito kirjailijana yhdistää näitä molempia useissa puheissaan. Puheet ovat harjoiteltu täysin kirjoitetusta teksteistä.

John C. Maxwell – How To Have Your Best Year Ever

John käyttää puheissaan universaaleja tarinoita, joita kaikki kristyt tietävät. Hän on pastori. Ja tarinat ovat raamatusta. Aiheen pohja on minullekin vähän haastava, samalla pohdin, että ajatteleekohan joku buddhisti samoin, kun joku toinen paasaa zen-meiningistä? Hyvä pohja tälle on ottaa Ray Dalio toiselle olkapäälle ja Warren Buffet toiselle. Ray kuiskaa ”miksi juuri sinä olet oikeassa?” ja Warren toiseen korvaan ”Jätä tunteet taustalla ja tutki asiaa loogisesti”. John on taitava käyttämään hiljaisia hetkiä ja huumoria puheessan. Sekä tässä huomaa, että istuminenkin on okei! Puhujanpönttöjä ei onneksi ole yhdessäkään näistä puheista.

BJ Miller – What Really Matters At the End of Life

BJ Millerillä on tarina kerrottavanaan. Vetää vähän sanattomaksikin. Hänellä on viesti, paljon tärkemäpi viesti kuin se, ettei junan katolle kannata kiivetä. Kuuntele edes tämä, olen edelleen sanaton.

Merkityksellisiä katseluhetkiä. Ensi viikolla ehkä lisää kotimaista…

Pelasta rahasi säästämällä!

Minä täytin 26 vuotta viime maaliskuussa. Sinänsä merkityksetön ikävuosi. Paitsi, että pankkien kanssa astuu voimaan aikuisiän murhe ja joka kuukausi juoksevat kulut verkkopankista sekä korttien käytöstä. Samalla kun astuin työelämään, oli hyvä aika kilpailuttaa käyttöpankki. Selvisikin, että S-pankki on tällä hetkellä ainut löytämäni pankki, joka ei peri kuukausimaksuja. Tästä sain idean avata vähän menneisyyttä ja tulevaa siitä, minkä asioiden itse koen säästävän rahojani.

Säästämisestä keskustellessa, monella ihmisellä tuntuu olevan erilaisia tunnesiteitä tai omia motiiveja maksaa enemmän esimerkiksi omista pankkipalveluista ja jättää etsimättä tai kilpailuttamatta se paras vaihtoehto itselle. Ymmärrän hyvin, ettei kilpailuttaminen ja neuvottelu ole kaikista hauskaa. Se vaatii vaivaa ja pankkivirkailijan kanssa asiointi muuttuu hivenen kireämmäksi, jos nostat esiin, että tiedän muuten halvempiakin vaihtoehtoja kuin te. Joskus on myös tilanteita, joissa oikeasti hyvästä palvelusta kannattaakin maksaa pientä ekstraa. Sama ihmisten kanssa — äärimmilleen venytetty ”tuottavuus” saattaa koituakin kohtaloksi, jos inhimillisyys häviää toiminnasta. Pääsääntöisesti kuitenkin, pankit eivät tule itse laskemaan sinun marginaaliasi tai vakuutusyhtiöt vakuutusmaksujaan, jos et osaa sitä vaatia sopivalla tiukkuudella.

Jaan tämän kirjoituksen kolmeen kappaleeseen. Ensimmäisessä kappaleessa esitän täysin ilmeisiä tapoja, joita suosittelen vahvasti jokaiselle tehostaaksesi rahan säästämistä. Toisessa kappaleessa kerron omia, ei-niin-ilmeisiä tapoja säästää joita ei välttämättä jokaiselta kanssakulkijalta tule vastaan. Ehkäpä tässäkin asiassa kuuntelemalla sitä, mitä ”kaikki” tekevät, saa mitä ”kaikki” saavat. Kaikkihan olisivat rikkaita, jos…. Ja niin edelleen. Kolmannessa kappaleessa on asioita, joita olen pohtinut, mutten vielä tehnyt tai ole siinä vaiheessa elämääni, että asia olisi ajankohtainen. Laitan lisäksi lähteitä, mistä itse olen kyseiset asiat hoksannut.

Kolme ilmeistä ja tärkeää asiaa on mielestäni kaikkien pankki- ja vakuutuspalveluiden kilpailuttaminen, turhien kuukausimaksullisten tuotteiden karsiminen ja Tori.fi/EmmyStore/Marketplace -shoppailu.

Minulla on jonkin verran opintolainaa siinä pankissa, missä tilini on ollut koko elämäni ajan. Olen aina käyttänyt tätä pankkia, vaikkakin minulla on tili myös toisessa pankissa. Kotiseuturakkautta varmaankin, heidän konttoreitaan ei ole ollut asuinpaikoissani useaan vuoteen. Ilmoitin, että kilpailutan pankkipalveluitani, jonka seurauksena pankki halusi sopia ajan keskustelulle. Keskustelimme puhelimessa, esitin kantani ja toiveeni pankkiasiakkuuden suhteen (matalat kk-kulut, rahastoja tarjolla ja asuntosijoittaja-myönteisyys) ja lopetimme puhelun hyvässä hengessä. Sain asiallisen opastuksen, kuinka kk-kuluja saadaan karsittua ja tarjouksen opintolainan koron laskemisesta. Hyväksyessäni koron, sitä laskettiin vielä toistamiseen.

Aikaa tähän meni pari tuntia elämästäni ja marginaali tippui useita kymmenyksiä alkuperäisestä. Pitkässä juoksussa iso säästö.

Saman voi tehdä vakuutuspalveluille. Yksi tapa on pyytää tarjous omista vaakutuksista vieraasta vakuutuslaitoksesta ja antaa heidän tarjouksensa vielä oman pankin nähtäväksi, jolloin hinta saattaa tippua omassakin vakuutuslaitoksessa. Näin ei välttämättä tarvitse vaihtaa edes toiseen! Joidenkin vakuutuksien kanssa kannattaa olla varovainen, kuten sairauskuluvakuutuksen/terveysvakuutuksen kanssa. En välttämättä saisi enää korvausta välilevynpullistumani kautta, jos kävisin terveystarkastuksessa vakuutuksen siirron takia.

Toinen hyvä mietintäkeino on tehdä kartoitus, mistä olet valmis maksamaan ja mitä? Käytätkö kuntosalin jäsenyyttä tarpeeksi, tuleeko suoratoistopalveluissa roikuttua liikaa tai onko vaatteet ja elektroniikka pakko ostaa uutena? Ostin Oura-sormukseni käytettynä, samoten MacBookin Ronkelista käytettynä/korjattuna ja vaatteet ostan suurimmaksi osaksi ”laatukirppari” EmmyStoresta. Kaikessa uudessa on ilmaa hinnassa ja kuukausimaksut ovat salakavalia. Karsi turhasta. Ja kokeile vaikka kuukausi joskus Netflixin tilalla äänikirjasovellusta.

Kaksi ei-niin-ilmeistä tapaa on luottokortin/maksukortin tarkka valikointi ja ruokakassipalvelut.

Pidän paljon matkustamisesta, ihan liikakin. Käytän ulkomailla aina Norwegianin korttia sen matkavakuutuksen ja kuluttomien automaattinostojen takia. Vaihdoin kortin arkikäyttöön pari vuotta sitten, kun kuulin Ameriikan mallista — luottokorttiyhtiöt tarjoavat CashBack-kortteja, joista voit saada 1% paikkeilla pyörivän hyvityksen kortin käytöstä ostoksissasi. Suomessa CashBack-kortteja ei ole, yksi oli aikaisemmin tarjolla. Suomessa on kuitenkin laajalti saatavissa kortteja, joita käyttämällä saat lentopisteitä. Minulle käy hyvin halpalentoyhtiön lennot, joten käytän Norskin korttia saadakseni lentopisteitä heitä tuleviin matkoihini. Jos saisit vaikka 10 euroa kuussa lentopisteitä, 120 eurolla lentelee Norskilla jo aika hyvin. Ja pariskuntana mahdollisuus vielä tuplata. Luottokorttia suosittelen muutenkin käyttämään matkavarauksissa ja nettiostoissa, jos tuleekin ongelmia tai konkursseja eteen. Näin voit saada luottokorttiyhtiöltä rahat takaisin, joka penää ne sitten firmoilta. Debit-kortilla maksettu tai tilisiirto on käytännössä menetettyä rahaa näissä tapauksissa…

Käytän tällä hetkellä ruokaostoksissani S-ryhmän Foodie-palvelua. Olen huomannut, että aikasäästö on huomattava ja heräteostoksia tulee paljon vähemmän, kuin aikaisemmin. Lista on suurinpiirtein sama joka viikko ja sovellus muistaa aikaisempia ostoksiasi.Tässä himmelissä on myös ihan hyvä ROTI (Return On Time Invested), kun laitat kerran kauppakassilistan kuntoon palvelussa ja käyt hakemassa ruokakassit. 30-75 minuutin kauppareissu lyhenee 10-15minuuttiin plus matkat. Palvelu maksaa kympin ja jos aikaa kaupassa menee noin tunti, tekemällä itse ”säästät kympin”.

Onko kymppi tuntisi hintana hyvä?

Ja samalla säästät ruokakauppaan lähtemisen tuskan, tavaroiden keräämisen ja kassajonossa odottelun. Avot.

Kolme vähän radikaalimpaa ja jokaisen itse pohdittavaa asiaa ovat Ay-jäsenmaksu, kirkkoon kuuluminen ja vuokralla asuminen. Korostan vielä, että nämä ovat itselläni pohdittavia tapoja säästää, ei itsestäänselviä, yksiselitteisiä tai must-do-juttuja.

Minulla on vähän huono maku omasta ammattiyhdistyksestäni (myöhemmin Ay) ja kirkollisveron maksamisesta. Sanon tähän alkuun vielä, että työttömyyskassa- ja ammattiyhdistysmaksu on eri asioita! Ensimmäistä ei kannata missään nimessä jättää maksamatta, se on halpa vakuutus pahan varalta. Mutta Ay-maksua ja kirkkoon kuulumista aion pohtia vakavasti. 2017 keskimääräinen kirkollisverovelvollinen maksoi vuodessa 329 euroa kirkollisveroa. Kerro tämä summa saman vuoden keskimääräisellä elinajanodotteella miinus 18 vuotta (täysi-ikäisyys, noin tässä vaiheessa alat maksaa maksusi itse) eli n. 82 – 18 = 64 maksuvuotta.

Tästä voi löyhästi todeta, että keskimääräiselle kirkollisveron maksua tulee elämänsä aikana 21 056 euroa.

Tämä ei ole kehoitus ryhtyä agnostikoksi, mutta jos olet sellainen jo valmiiksi tai et käy kirkossa ollenkaan, niin säästö on aika iso, jos eroaisit kirkosta. Minun tämänhetkinen Ay-maksu on vielä isompi, 40 euroa kuussa eli 480 euroa vuodessa. Jos kuvitellaan, että pääsen eläkkeelle 70 vuotiaana (heh, tuskinpa), se maksu on elämäni aikana 21 120 euroa. Harkitse ja pohdi, mitä saat Ay-liikkeeltä vai saatko mitään. Raha on aika iso heittää menemään vain, koska et jaksanut itse valita. Valinnan tekeminen on aina raskaampaa kuin jättää valitsematta.

Paljon käydään debattia siitä, onko oma asunto sijoitus vai ei? Minun mielestä ei, se on säästämistä, mutta ei sijoittamista. Siksi, koska sijoituksen on tarkoitus tuottaa arvoa omistajalleen. Omistusasumiseen liittyy paljon piilokuluja ja hallinnoinnin töitä. Asuntosijoittaja taloyhtiön kokouksessa toteuttaa sijoituksen hallinnointia — oikeat valinnat tuovat lisää kassavirtaa. Talonyhtiössä asuva taas voi oikeilla valinnoilla vain säästää enemmän, tuloksi ei oma asuminen muutu kuitenkaan! Oman asunnon arvo voi aina noustakin, kyllä. Samaan aikaan maksettavana on paljon veroja, huoltokuluja ja muuta pientä ”remppaa”, mitä ei ostaessa välttämättä laskettu mukaan.

Tässä asiassa on paljon puolia, näkökantoja ja ajatuksia. Tämäkään asia ei ole niin yksinkertainen, etteikö sitä voisi pureskella uudelleen, esimerkiksi lukemalla nämä!

Salkunrakentaja – Onko oma koti sijoitus – vai pelkkä kuluerä?

Oma asunto on kyllä muutettavissa sijoitusasunnoksi, jos kohteen valinta on onnistunut ja sitä on mietitty pitkällä aikavälillä. Sitä kannattaa harkita! Huomioon tulee ottaa ASP-tilin hyödyntäminen, varainsiirtoverottomuus ensiasunnon ostossa ja asunnon koko.

Eikun säästämään!

Vaurastu!

Vaurastu. Hyvinkin hauska yhdistelmä blogin aiheeksi, jossa joku haluaa käsitellä oppimista ja opettamista. Miksi?

Minulla on kaksi ominaista luonteenpiirrettä, jotka yllättävät välillä itsenikini aivan ällikällä. Ensimmäiseksi, tykkään lukea tosi monipuolisesti erilaista faktatietoa — sarjamurhaajista ratakelkkailuun. Yläkoululaisena yksi suosikki-illanvietoistani oli läväyttää Wikipedia auki ja painaa satunnaista artikkelia. Lueskelin, etsiskelin ja kiinnostuin hyvin monenlaisista asioista. Välillä saattoi venähtää myöhäänkin ja usein saatoin lainailla kirjastoista kirjoja, jotta saisin lisätietoja. Tämä on hyvin pitkään pysynyt mukanani. Eilen laskin, että minulla on kahdeksan eri kirjastokorttia, kaksi e-lukulaitetta ja puolet veljeni omistamista kirjoista lainassa kotonani. Omia kirjoja en enää omista (Kiitos KonMari!). Toiseksi, kun minä jostain innostun niin…. Asentelin ja koodailin viikon Linux-käyttiksiä omille koneille. Modasin vanhan Xboxin pyörittämään piraattipelejä. Vaikka en itse edes pelaa mitään. Päädyin juttelemaan kanadalaisen curling-valmentajan kanssa, kuinka hän opettaa harjaamista ja harjauksen rooleja seuransa tyttöjuniorijoukkueelle ja lähetin hänelle videoita suoritustekniikoistani ja liukumisestani. Että niin, sitten mennään syvälle, jos joku asia loksahtaa oikein kunnolla.

Yhdestä tällaisesta luonteenpiirrebingon täysosumasta olen erittäin kiitollinen. Sekä sen ajankohdasta, joka sattui vuosien 2017 ja 2018 aikana. Suoritin yliopisto-opintojani ja tein aika tiuhaan sijaisuuksia sekä harjoittelin lajiani pesäpalloa. En ollut kerennyt päästä kiinni vielä elintasoinflaatioon ja muuhun rahalla mälläämiseen — tasaisen tappavaa opiskelijakituuttamista. Ygh, ei kyllä ole ikävä kuitenkaan sitä aikaa.

No mikä se täysosuma on? Noh. Pimeä ilta Savonlinnassa. Yksin kotona. Selailua tietokoneella ja….. Rahapodi.

Add alt textNo alt text provided for this image

Podcast taloudesta, sijoittamisesta ja säästämisestä. Kuuntelin yhden jakson ja loppuilta menikin sitten viisi jaksoa putkeen kuunnellessa. Korkoa korolle, ajallinen hajauttaminen, osake, rahasto, ETF. Olin täysin myyty heti. Kolme päivää myöhemmin, avasin arvo-osuustilin. Nyt on kaikki jaksot kuunneltuna — 3-4 eri sijoittamisen podcastista, kymmeniä kirjoja englanniksi ja suomeksi luettuna, webinaareja, asuntosijoittamista, bittivaluuttaa. Onneksi en vertaislainoihin ehtinyt, niissä olisi voinut käydä corona-aikana huonosti.

Mutta miksi mä haluaisin tästä aiheesta puhua? Se kel onni on, se onnen kätkeköön? Mun mielestä tästä asiasta puhutaan edelleen liian vähän, vaikka nyt esimerkiksi podcastejä on paljon, jotka ovat vastanneet tähän tarpeeseen. Mulla itselläni on muutama syy, miksi minä haluaisin vaurastua. Sen lisäksi siis, että tämä on ihan äärettömän mielenkiintoista opiskeltavaa.

Miksi sitten pitäisi vaurastua?

1) Taloudellinen vapaus. Tai taloudellinen riippumattomuus. Vapaus kuulostaa minusta hieman vähemmän negatiiviselta. Kuvittele tilanne, että voisit valita teetkö töitä vai teetkö vapaaehtoistyötä jollekin järjestölle? Valmennat urheilujoukkuetta tai järjestät omaksi huviksesi aamutreenejä kymmenelle lajilleen omistautuneelle juniorille. Uskon vahvasti, että jotakin täällä pallolla kannattaa ja pitää tehdä, jotta täyttyisi tunne merkityksellisyydestä. Ajatus 3-päiväisestä tai 4-päiväisestä työviikosta kuulostaisi ainakin minun korvaani aika mukavalta ajatukselta. Ettei olisi pakko tehdä päivääkään tai pakko olisi tehdä vain neljä.

2) Vaurastumalla voit auttaa muita.

”Ei mun tarvitse vaurastua”

”Ei mun tarvitse vaurastua” on yksi yleisimmistä letkautuksista, jonka kuulen puhuessani tästä aiheesta ja harrastuksesta. Kaikki on ihan hyvin, ilmeisesti. Mutta, entä jos vaikkapa äitisi sairastuisi. Vaikkapa syöpään, josta vallitsevalla lääketieteen perustasolla parantuu 50% todennäköisyydellä. Norjassa olisi tarjolla hoitoja, jotka auttavat 90% todennäköisyydellä. Näihin hoitoihin pitäisi kaivella rahaa kymmenen kiloeuroa (10 000). Se on aika kovaa hommaa keskituloisen palkasta repiä.

3) Kutsumuksen tekeminen helpottuu. Muistan lukion psykologian tunnilta pohdinnan, jossa valloittava opettajamme esitti meille pulman. Tekisitkö haluamaasi työtä palkalla, jolla pärjäät juuri ja juuri vai 10 000 euron palkalla painaisit Mikki Hiiri-naamariin silmänreikiä. Eli toisin sanoen vetäisit maanantaista perjantaihin kahdeksan tuntia vivusta jokaisen naamarin kohdalla, joka linjastolla kulkee. Hyvät keskustelut saatiin ja tässäkin siemen ideasta istutettiin. Minä uskon, että moni burnout tai krooninen stressitila saataisiin purettua, jos useammat ihmiset saisivat tehdä sitä, mitä he oikeasti haluaisivat. Meillä on paljon alipalkattuja toimia — entäpä jos et tarvitsisi palkkaa, asumistukea tai eläkettä? Olisitkin oma sosiaaliturvasi? Eläkettä tuskin tulen itse edes saamaan…

4) Passiivinen himmeli. Jos asetetaan elämä kurjimmille asetuksille mitä omalle kohdalleni keksisin niin tapahtuisi seuraava skenaario. Olisin ihmisparisto. Eli kävisin yön aikana ja viikonloppuisin kotona latautumassa ja päivällä purkamassa energiat töissä. Saisin siis aikaani vastaan rahaa. Otto-automaatista setelit voisi käydä nostamassa kuun lopussa. Noh. Tässä automaattitoiminnassa on se ohjelmoinnin vika — välittömästi, kun työnteko lakkaa, lakkaa myös setelien tuleminen tilille ja katteen nousu. Myös raha voi tehdä sinulle rahaa — eikä sinun tarvitse tehdä mitään. Teet rahaa nukkuessasi, kävellessäsi, salilla ollessasi tai syödessäsi. Voit automaattisesti kuukausisäästää palkastasi vaikkapa 10-15% automaattisena tilisiirtona sijoitustilille, josta kuukausiostona menee samalla summalla joka kuukausi kustannustehokkaasti esimerkiksi indeksirahastoon.

Ja aika hoitaa loput. Pienistä summista kasvaa iso puro.

Add alt textNo alt text provided for this image

Ystävät on kultaa ja heitä on mukava tässäkin asiassa auttaa. Muutama on käynyt asiassa juttelemassa ja kysymässä kysymyksiäkin. Mutta miten tämän voisi aloittaa. Yksi blogikirjoitus on aika pieni osa tätä koko aihealuetta, niin luettelen tähän kolme asiaa, jotka kannattaa tehdä HETI, jos haluaa aloittaa.

A) Kuukausisäästä. Etsi jokin palveluntarjoaja, joka tarjoaa pienillä kuluilla/kuluttomana indeksiin sijoittavia rahastoja. Rahasto on yleensä salkunhoitajan hoitama salkku, joka ostaa suoria osakkeita yrityksistä. Sinä saat rahallasi osuuden tästä. Jos kulut ovat pienet, löydät rahastosta keskustelua ja kulut ovat edelleen pienet, voit surutta aloittaa suoraan ja opetella vauhdissa lisää.

Aloittaminen on kaikista hankalin vaihe.

Ihminen on taipuvainen ”analyysilamaantumiseen”. Ruotsin ja Tanskan välillä on hirveä ero siinä, kuinka moni on elintenluovuttaja. Ja ero saadaan aikaan sillä, että huonommin elimiä lahjoitetaan kysymyksen asettelulla, jossa omat elimet pitää hyväksyä lahjoitettavaksi laittamalla rasti ruutuun, eikä laittamalla rasti ruutuun kieltää elinten lahjoitus. Tekeminen on vaikeampaa kuin tekemättä jättäminen!

B) Etsi mitä tarkoittaa ”rahasto”, ”osake”, ”hajauttaminen”, ”sijoittamisen kulut”, ”riski” ja ”korkoa korolle”. Näillä pääset hyvin vauhtiin. Hajauttaminen, korkoa korolle ja riskin käsitteen ymmärtäminen auttaa ymmärtämään elämästäkin paljon. Sekä siitä, kuinka maailma toimii.

C) Etsi muiden vetoapua. Ilmoita topakasti, että minä muuten ajattelin tehdä tätä ja tarviisin neuvoja. Ja lue niitä neuvoja ensin ihan perhanasti.

Ensimmäisen kerran, kun puhuin sijoittamisesta ääneen, sain lahjakkaasti nenilleni. Jollakin toisella olikin huono kokemus siitä, mitä voi käydä, kun kurssit menee alas ja sitten paniikkinappula pohjassa menet myymään. Muut samaan asiaan vihkiytyneet saavat hyvin rauhoiteltua hurjapäisyyksissä ja innostettua oppimaan uutta yhdessä. Minäkin nyhjäsin pitkään yksin pienillä summilla. Nyt kukoistan ja opin jatkuvasti uutta ihan yhtä pienillä summilla.

Lopuksi. Sitten, kun kuitenkin markkinoilla tapahtuu jotakin yllättävää.

Nuoret veijarit — teidän ei tarvitse myydä, kun teillä on niin paljon aikaa.

Vanhemmat veijarit — koskaan ei kannata myydä.

Fossiili-veijarit — aina on hyvä aika aloittaa! Jos olisit jo kunnolla aloittanut, olisit jo tiennyt, että koskaan ei kannata myydä.