Mistä tietää, mikä on tarpeeksi?

Pikkaisen liian vähän, on paljon paljon enemmän kuin vähänkään liian paljon.

Jari Sarasvuo

Tämä sitaatti Jarilta oli minulle käänteentekevä. Briljantti. Nerokas.

Krooninen venyminen

Minulla on pahe. Tämän paheen nimi on venyminen. Krooninen venyminen jättämättä mitään pois. Jees-mies kaikkeen mitä pyydetään.
Kyllä Esa tekee, kun kysytään.

Havahduin ja pyrin muuttamaan tätä seikkaa itsestäni. Kehnosti ja yskähdellen, mutta hyvään pyrkien.

Mistä tietää mikä on tarpeeksi?

Annanko puolisolleni tarpeeksi rakkautta?

Teinkö tarpeeksi vaativan harjoituksen?

Teinkö tarpeeksi töitä?

Olenko tarpeeksi hyvä?

Ihmiset pyörittävät asioita yleensä numeroiden kautta. Onko 100% tarpeeksi? Jos annan päivittäin 100% prosenttia, annanko tarpeeksi?

Muistatko sen vitsin, missä työntekijä antaa joka viikko 100 prosentin panoksen? Maanantaina 10 prosenttia, tiistaina 20, keskiviikkona 35, torstaina 30 ja perjantaina 5 prosenttia. Mielestäni tämä jälkimmäinen tapaus on jopa fiksumpi, miksi?

Jos annat 100 prosenttia joka päivä työpaikallasi, on samalla pohdittava, palaudutko muusta arjestasi yhdessä nukkumisen kanssa 100 prosentilla? Jos palautuminen jää vajaaksi, ilo ja innostus vaihtuu äkkiä pakko-tekemiseksi.

Heräät, koska on pakko mennä töihin. Menet kuntosalille ja suoritat kunto-ohjelmaasi, koska sinun on pakko pysytellä siinä mukana. Olet tänään päättänyt nimittäin antaa 100 prosenttia. Et vähempää ja mielummin jopa pikkaisen enemmän.

 

Riittävä suoritus riittää

Vielä vaikeampaa tämä riittävän ja tarpeeksi tekemisen määrittely on työpaikassa, jossa aina voisi tehdä jotakin. Mielestäni tämä pätee siis kaikissa työpaikoissa. Mutta erityisesti vaikkapa opettajan työssä. Keinotekoisesti oppilaita yritetään mitata esimerkiksi numeroarvosanoin. Arviointijärjestelmässä on puutteensa, samaan aikaan se on kuitenkin toimiva, jopa toimivin tällä hetkellä.

Takaisin asiaan kuitenkin. Opettajan voisit tehdä jatkuvasti jotakin enemmän. Ottaa enemmän kontaktia lapsiin, kysyä enemmän kuulumisia tai järjestää vieläkin huikeampia hokkuspokkuspedagogisia ratkaisuja. Tai ottaa enemmän ja enemmän TVT-välineistöä ja laitteita käyttöön. Aina on jotakin, missä menee tarpeeksi tekemisen raja?

Yksi keino minulle tähän haasteeseen on Gary W. Kellerin ja Jay Papasanin kirja One Thing – The Surprisingly Simple Truth Behind Extraordinary Results. Summaten koko kirjan sisällön. Mieti yksi asia, jonka tekemällä kaikki asiat helpottuvat, kehittyvät ja kasvavat. Mikä asia tuottaa parhaan tuloksen. Oma spoilerini tähän. Minulle se yksi asia opettajan työssä on oppilaat ja yksi oppiaine/per vuosi kehitettäväksi. Mentaalipallon sisällöntuotannossa säännöllisyys. Urheilussa monipuolisuus ja ihmissuhteissa aika. One Thingiä voi skaalata koskemaan koko omaa elämää tai pientä osaa siitä — tärkeintä on sen yhden asian etsimiseen keskittyminen

Lasista on pakko kaataa jotain pois

Saku Tuominen on kirjoittanut monta hyvää kirjaa. Nostaisin hänet suureksi suomalaiseksi ajattelijaksi, jolta moni meistä voisi oppia. Yksi hänen hyvä ajatuksensa liittyy ihmisten ahneuteen. Meillä on taipumus lisätä, jättämättä mitään pois. Kaataa lisää valmiiksi täyteen lasiin. Joka kerta, kun otat jotain lisää — maksat samalla vaihtoehtoiskustannuksen luopumalla jostain. Teet jotain huonommin tai et ollenkaan. Yleensä olisi parempi valita, ettet tekisi ollenkaan jos otat jotain lisää.

Ei kaikelle ole mittaria!

Entä ne muut asiat, mitä ei voi mitata. Ihmissuhteet, rakkaus, perhe ja ystävät. Mikä siellä on tarpeeksi? Otetaan roolileikki:

Olet omalla kuolinvuoteellasi yksin omien ajatuksiesi kanssa. Mietit elämääsi ja niitä asioita, mitkä teit tai jätit tekemättä, mitä piti tehdä ja mitkä tuli tehtyä. Kirjoja jotka jäi lukematta, ideoita jotka jäi toteuttamatta. Mikä on se todennäköisyys, että mietit ilolla sitä työtä, jotka teit työnantajallesi jos sen vaihtoehtoiskustannuksena oli kaukainen suhde omaan perheeseesi?

Mietitkö niitä jumppatunteja, jonne juoksit suoraan töistä tai niitä lenkkejä, joille lähdit tunnollisesti vaikka kotona oli tunnekuohuntaa enemmän kuin tarpeeksi teini-ikäisellä murkulla? Mietitkö sitä, kuinka tunnollisesti ja tarkasti täytit veroilmoituksesi joka vuonna, viimeistä yksityiskohtaa myöten ja kaikki kuitit säästäen!

Tee tarpeeksi vain siellä, missä se on tarpeen. Missä se täyttää elämäsi merkityksellisyyden ja arvosi. Hyvien asioiden imussa. Opettele olemaan laiska oikeassa kohtaa ja sanomaan, että tämä jää tähän. Aika on meidän ainoa oikea valuutta, kuten elokuvassa In Time. Se ei ole vain yhtä näkyvästi esillä kuin elokuvassa.

Vasurillakin saa ja kannattaa tehdä

Perfektionistit. Usein ihan hyvä riittää. Tai riittävä. Tai välttäväkin. Sydämen asioissa todella hyvä ja rutiiniasioissa ihan hyvä. Professori Juha T. Hakala on useaan otteeseen puhunut siitä, kuinka nykyihminen vetää hyvätkin asiat överiksi. Ja kirjoittanut aiheesta kirjankin, Kohtuuden kirjan. Hieman Juhaa mukaillen:

Entä jos toisinaan kokeilisit tarttua asiaan avoimin mielin ja tavoitella kouluarvosanaa 5? Esimerkiksi verkkokurssia, naapuritiedekunnan luentosarjaa tai ihan vain uutta harrastusta kohtaan?

Ideoissa on nimittäin voimaa. Jos vetää omat mielenkiintonsa kohteet överiksi, elämästä tulee helposti E.Saarisen mainitsemaa ”uomakipitystä”. Överyyden vankila.

Noh, myönnettävä on. On paikkoja, joissa kannattaa asiat tehdä paremmin kuin ihan hyvin. Päätä, minne sinulla on ”krediittejä” annettavaksi. Englanniksi tämä kääntyy sitten ihan toisenlaiseksi kielenkäytöksi.

Minulle näitä paikkoja on arvojeni mukaan perhe, itsensä kehittäminen, muiden palveleminen ja omien mielenkiintoiden kohteiden toteuttaminen.

Siellä voi antaa enemmän, muualla riittää ihan hyvä.
Riittipä se muille tai ei.