Käsien päällä istumisen taito

Katselin pitkästä aikaa sarjaa uutta Netflixistä. Sarjojen katselu silloin tällöin on hyvää rentoutumistekemistä puolisoni kanssa, mutta hetkeen emme löytäneet hyvää sarjaa katsottavaksi. Itse olen aika nirso valitsemaan — haluan aiheen olevan mielenkiintoinen tai opettava. Tällä kertaa katsottavaksi valikoitui Ison Britannian kuningasperheestä ja sen historiasta kertova The Crown. Odotin pelkkää hömppää, mutta sarjaan olikin kätketty aika paljon hyviä ajatuksia, eettisiä pulmia ja se tuttu virsi.

Monet haluavat sen, mitä muilla on. Mutta eivät sitä, mitä he sen eteen tekevät tai ovat joutuneet tekemään.

Vanha viisaus ihmisten ajattelemattomuudesta

Sarja nostaa hienosti esille sen puolen kuningassuvun asemasta, että kaikkihan eivät välttämättä halua ottaa vastaan kruunua ja sen tuomaa julkisuutta ja vastuuta. Sinun takiasi joku muu joutui ottamaan sen hirveän vastuun kantaakseen todettiin ehkä hieman eri sanoin jossain kohtaa sarjaa. Ei liikaa juonipaljastuksia!

Myös yksi mahtava opetus kuultiin sarjassa kuningattaren työstä. Hallitsijan täytyy valita, milloin ja mihin asiaan reagoi. On helppoa reagoida kaikkeen ja vaikeaa olla tekemättä mitään. Ystäväni tokaisi samansuuntaista curlingin harjauksesta. Se sai minut muistamaan tämän asian uudelleen. Ja kirjoittamaan tästä.

Käsiensä päällä istumisen taidosta.

Mitääntekemättömyyden sietämätön vaikeus

Yksi mitääntekemättömyyden perusongelmista on samanlainen kuin rauhoittumisessa ja nukahtamisessa. Jos kokeilet sanoa itsellesi, että rauhoitu, niin kuinka hyvin onnistut? Tai käsket itsesi nukkumaan? Tuskin kovin hyvin.

Uni tulee, kun sen antaa tulla.

Voit rauhoittua, kun annat siihen itsellesi luvan.

Sama toimii mitääntekemättömyydessä. Siihen pitää antaa itsellesi lupa. Tai monesti saada lupa. Kun pelasin pesäpalloa, uskalsin levätä vasta, kun tilanne oli niin toivoton, että valmentajakin pakotti siihen. En oppinut silloin antamaan lupaa olla tekemättä mitään. Ja ajoittain teen sitä samaa uudestaan ja uudestaan.

Elämä on loputonta oppimista, minullekin…

Se miten yritän sietää tätä vaikeutta ja oppia itsestäni, on monen asian summa. Mindfullnessia ja itämaan tieteitä. Tärkeimmän asian pohtimista. Neuvottelut itseni kanssa. Mietinnät siitä, mikä on tarpeeksi ja mitä en tarvitse.

Niinkin kirjan nimeltä kuullostava aihe (Milan Kundera – Olemisen sietämätön keveys) onkin itseasiassa aika tärkeää. Tulet löytämään tätä lähes joka paikasta.

Strategia on luopumisen taidetta

Jari Sarasvuo

Hyvällä tavalla laiska

Jo pienestä pitäen meille opetetaan toimeliaisuuden hyvettä. Ansaitse paikkasi maailmassa tekemällä työtä. Ihmisolennolle suotakoon anteeksi, että sillä on tapana mennä liiallisuuksiin. Niinkuin tässäkin asiassa.

On totta, että maailma tottelee tekemistä. Samaan aikaan on totta, että toisen 15 minuutin tekemisellä voi olla sama lopputulos, kuin toisen 15 tunnin tekemisellä. Asiat eivät koskaan ole valmiita. Ihminen vain pyrkii oppimansa mukaan vaikuttamaan useimpiin asioihin räveltämällä ja häsläämällä niiden kanssa niin pitkään, kuin se olisi mahdollista.

Asunnon remontti ei koskaan valmistu, koska aina olisi jotain pientä tekemistä.

Tehtävälistaa ei koskaan saada kiinni. Joskus se kirjojen pino, jonka haluat elämäsi aikana lukea, kasvaa niin isoksi ettet saa niitä luettua ennen kuolemaasi. Jatkuva kaupankäynti ja huolehtiminen osakkeista ei ole tae, että tulosnumerot ovat isoja ja vihreitä. Ihminen opi tekemään päätöksiä, jos et malta katsoa sivusta ja silottelet hänen kulkemaansa tietä. Työ ei tekemällä lopu. Kotona on aina siivottavaa.

Ja niin edelleen. Monessa asiassa pärjää, kun on hyvällä tavalla laiska. Kun astut tälle oman elämäsi Santiagon tielle, tulet saamaan ikäviä kommentteja ja entisiä kavereita. Se, että uskaltaa elää omalla tavallaan palkitaan yleensä hetken päästä sisäisesti ja vasta myöhemmin ulkoisesti. Aina voi palata tekemään asioita keskinkertaisen keskimääräisesti.

Miksi luovuttaa nyt jos aina voi luovuttaa?

Ajallista etäisyyttä

Monessa asiassa meiltä halutaan viedä aika pois, jotta tekisimme jotain heti. Nykyisin jo reaktionomaisesti otan asioihin ajallista etäisyytä ja pidän oman viiveeni asioissa. Sori siitä teille kaikille liittymäkauppiaille ja sähkösopimuskauppiaille.

Oli asiat positiivisessa hengessä tai negatiivisessa hengessä tapahtuvia, niiden kanssa kannattaa oppia antamaan ajallista etäisyyttä. Moni hyvä asia tänään ei tunnu enää hyvältä huomenna. Tämän päivän mahatuntuma voi sanoa huomenna muutaman oivalluksen jälkeen ihan muuta, kuin mitä se tänään on.

Jos toisella on kiire, niin silloin hän havittelee jotain etua nopeasta valinnasta.

Nopean huonon päätöksen tunnehinta on isompi, kuin hyvän myöhästyneen, mutta menetetyn mahdollisuuden.

Sain tuossa tovi sitten töitä ja vihdoin sellaisten asioiden ympäriltä, jota haluaisin työkseni tehdä. Tottakai ilouutisten edessä tekisi mieli sanoa kaikkeen kyllä ja antautua aivan sepposen selälleen uuden elämän eteen. Silti positiivisissakin asioissa kannattaa ottaa hetki mietintäaikaa. Työpaikka oli siitä hyvä esimerkki, että käytän tätä (haluaisin käyttää) ajatusta työnhaussa:

Jos minun on pakko ottaa työ vastaan tällä ajan hetkellä juuri nyt tai sitten ei koskaan. Niin ei koskaan. Koska silloin minä olisin työpaikkaa varten, ei työpaikka minua varten.

Aika kärkästä puhetta tulevia työnhakuja varten haastatteluihin. Noh. Päätän olla tekemättä asialle enää mitään. 🙂 Tämä on hieman vaikeaa avattavaksi. Pääasiallinen viesti on se, että työnantaja on elämän suuria kumppaneita, ei hirmuhallitsijoita.

Lopuksi

Tauko tekee monesta asiasta mukavampaa. Kannattaa pistäytyä isovanhemmilla, kun joka kerran lähtiessä tiedät, että näitä kertoja on yksi vähemmän. Samaan aikaan on totta, että hekin haluavat sinun elävän omaa elämääsi, eikä lojuvan nurkissa ylimääräisenä. Someilmoitusten tsekkailu on hauskempaa, kun välissä on tunti tekemättömyyttä ulkona tai harrastamista hyvässä seurassa.

Tylsyyttä ei turhaan ylistetä. Anna sen välillä tulla käymään. Tylsisty, rauhoitu, rentoudu ja nuku.

Anna näiden kaikkien tapahtua!


__________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle!

One thought on “Käsien päällä istumisen taito

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: