Nuoren opettajan töiden aloitus

1569 päivää. Neljä ja puoli lukukautta. Lukemattomia tenttejä, neljä harjoittelua, kaksi sivuainetta ja yksi Erasmus-opiskelijavaihto. Taas yksi matka, jossa onneksi matka tuntui merkityksellisemmältä kuin päämäärä.

Tulin vaihto-opinnoista Italiasta jouluksi kotiin. Sopivasti joulukuun alussa sain puhelun, että olisi tarve yhdelle luokanopettajalle ja kovien materiaalien käsityön opettajalle. Tartuin tilaisuuteen. Haasteessa kiinnosti myös työpaikka — normaalikoulu.

Ajatus töiden aloituksesta hautui taustalla joulunpyhät, stressiä ja huolta en niinkään kokenut. Muutama päivä ennen töiden aloitusta alkoivat kierrokset nousta. Ajatus harhaili: ”Mitähän siitä tulee? Olenkohan valmistautunut tarpeeksi? Miksihän sieltä ei mitään kuulu vielä?”

Nyt on pari viikkoa hapuillen takanapäin. Luokkatila on hieno, avoin oppimisympäristö ja työparina kokenut opettajankouluttaja. Yhteisopettajuus noin 50 oppilaan kanssa vaikuttaa helpolta tavalta aloittaa työelämä. Tukea on aina saatavilla ja uskaltanen oikeasti sairastaakin tarpeen vaatiessa. Silti ajatus harhailee silloin tällöin. Oma riittämättömyyden tunne nousee pintaan. Teinkö tänään tarpeeksi? Pitäisikö minun jäädä tänään tekemään lisää suunnittelua. Lauantaityöpäiviä on takana jo kaksi.

Stop. Tai seis. Niin sanon välillä itselleni. Katkaisen negatiiviset ajatukset. Minulla on koulutus. Minä olen hyvä työssäni. Minä teen työtäni omalla persoonallani. Minä käyttäydyn kuin Esa käyttäytyy ja reagoin omalla tavallani. En saa valita töitäni, työpaikkaani, oppilaita ja työvuosieni määrää. Samaan aikaan saan valita asenteeni.

Jos muodostaisin vinkkejä näillä viikoilla oppimistani asioista, ne menisivät näiden johtolauseiden taakse:

1. Parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää (E. Saarinen)

Omaa ajattelua on haastavaa voittaa. Niin oppilaat kuin itsekin voi torpedoida oman viihtyvyytensä pelkästään ajatuksiensa voimalla. Anna ajatuksen virrata vapaasti, kiinnostu uusista asioista ja katkaise negatiiviset ajatukset lennosta. Jotkut meistä ovat ilon lapsia, toiset syntymäsynkkiä. Kaikki voivat harjoittaa ajatteluaan.

2. Ei niin paljon kuin mahdollista, vaan niin vähän, kun on tarpeen. (J. Sarasvuo)

Ympäripyöreitä päiviä. Viiden aikoja ylös ja viiden aikoja takaisin kotiin. Olisi tehtävänä sitä ja olisi tehtävänä tätä. Stressi saattaa ohjata unohtamaan, mikä on oikeasti tärkeää. Ja sen muistamisessahan on koko ydin. Se että et tee, ei tarkoita, että olet huono. Tee niin vähän kuin on tarpeen. Olet harjoitellut rutiineja ja taitoja vuosia sitä varten, että hädän hetkellä kykenet improvisoimaan. Ja muista — oppilas voi nostaa oman kynänsä, leikata oman lappunsa ja merkata omat läksynsä. Jos valmistelisit ja tekisit nämä kaikki hänelle, hän menettää tilaisuuden oppia tavaroistaan huolehtimisesta, luottamuksen kantamisesta ja omien asioidensa huolenkannosta.

3. Do or do not, there is no try. (Yoda)

”Minä nyt menen ja yritän jotain” ”No me yritettiin sitä ja tätä ja…” Nonsense. Hölynpölyä. Mene ja tee. Sinun ei tarvitse yrittää olla jotakin. Ole se heti. Tutkitusti ja empiirisesti on huomattu, että jos haluat jonkun ominaisuuden itsellesi — paras tapa on käyttäytyä kuin sinulla olisi se jo nyt. Arka puolustaja jääkiekossa voi toistaa ja rohkaista itseään ”Mä olen fyysinen ja menen tilanteisiin kovasti”. Mikä on sun rohkaisumantrasi?

Oman väsymisen ja stressin saa myöntää. Itselleenkin. Väistämättäkin asiat voi tulla uniinkin asti. Jo toisena viikonloppuna heräilin yöllä kolme-neljä kertaa, kun oppilaat pyöri minun makuuhuoneessa. Heräsin siihen, kun mietin:

Unohdinko mä päästää ne perjantaina kotiin?